;

Orimattilan sähköaseman rakentaminen

YVA-menettely
Suunnittelu
Rakentaminen
Hankkeen tiedot
Sijainti: Orimattila

Fingrid rakensi Orimattilaan uuden 110 kV avokytkinaseman, jonka rakentaminen liittyy Hikiä-Orimattila -voimajohtoprojektiin.  Hikiä-Orimattila -voimajohdon rakentaminen puolestaan kuuluu kokonaisuuteen ja Fingridin pitkän aikavälin hankkeeseen, jossa ikääntyvä vuonna 1929 käyttöönotettu Rautarouvaksi nimetty voimajohto uusitaan suunnitelmallisesti vuosien 2011 – 2019 aikana. 

Hikiä-Orimattila -voimajohto on yksi Lahden aluetta syöttävistä 110 kV voimajohtoyhteyksistä, ja se tukee Hikiän ja Korian muuntoasemia huolto- ja häiriökeskeytystilanteissa.



Hankeen maanrakennustyöt on tehty kevään 2017 - talven 2018 aikana. Asemaurakan rakennustyöt tehtiin vuoden 2018 kuluessa ja asennustyöt pääosin vuonna 2019. Uusi sähköasema otettiin käyttöön vaiheittain syksyllä 2019, kun myös siihen liittyvät voimajohtotyöt valmistuivat.  

Rakentamisen aikana alueella esiintyi tavanomaista vilkkaampaa rekka- ja työkoneliikennettä.

Maanrakennustöistä vastaa Destia Oy ja sähköasemaurakasta TMV Service Oy. Alueella toimi myös voimajohtourakointia tekevä  Empower PN Oy.
 
Uuden sähköaseman kustannusarvio oli hieman yli 5 miljoonaa euroa.

orimattilanasema9.jpg

Sähköasema lokakuussa 2019.

Lisätietoja

Rakennuttaja Fingrid Oyj

Risto Ryynänen
projektipäällikkö
puh. 030 395 5219

 

Pääurakoitsija TMV Service Oy

Jukka Roponen
projektipäällikkö
puh. 045 7731 2542