ENTSO-E julkaissut raportin sähkönriittävyydestä kesäkaudella 2021. Webinaari aiheesta 2.6.
Eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö ENTSO-E on julkaissut Euroopan sähkönriittävyyttä tarkastelevan raporttinsa tulevalle kesäkaudelle (Summer Outlook 2021). Suomessa ei tyypillisesti ole kesäkausilla ollut sähkönriittävyyden suhteen ongelmia, ja myöskään nyt julkaistun raportin mukaan ei Suomessa ole tulevalla kesäkaudella odotettavissa riskiä sähköpulasta. Lukuunottamatta Irlantia, Maltaa ja Kyprosta myöskään muun Euroopan osalta ei havaittu mahdollisia sähkönriittävyysongelmia.
Raportti sisältää myös katsauksen menneen talvikauden sähkönriittävyystilanteeseen. Raportin mukaan sähkönriittävyys oli Euroopassa yleisesti hyvällä tasolla. Sääolosuhteet olivat yleisesti lähellä keskimääräistä talvea ja toisaalta kylmimpien olosuhteiden aikana tuotantoa oli hyvin saatavilla. Myös Suomen osalta kulunut talvi lähellä keskimääräistä talvea eikä sähkönriittävyysongelmia esiintynyt.
ENTSO-E julkaisee vuosittain kaksi lyhyen aikavälin sähkönriittävyyttä tarkastelevaa raporttia, joista toinen koskee tulevaa kesä- ja toinen tulevaa talvikautta. Raporteissa sähkön riittävyyttä tulevana kautena tarkastellaan todennäköisyyspohjaisesti. Nyt julkaistu raportti sekä aiemmin julkaistut kesä- ja talvikausien lyhyen aikavälin sähkönriittävyysraportit löytyvät ENTSO-E:n sivuilta >:
Webinaari Summer Outlookista keskiviikkona 2.6.
ENTSO-E järjestää webinaariin keskiviikkona 2.6. klo 15-16 uusimman raportin tuloksista. llmoittaudu webinaariin ENTSO-E:n sivuilla >
Lisätiedot:
Eveliina Seppälä, Fingrid, puh. 030 395 5106. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi