EstLink 2 merikaapelin lasku on alkanut
Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden EstLink 2:n merikaapelinlasku on alkanut tänään kaapelin maihin vedolla Viron Aserissa. Kaapeli lasketaan Suomenlahteen kahdessa vaiheessa. Uusi merikaapeliyhteys on suunniteltu otettavaksi kaupalliseen käyttöön vuoden 2014 alkupuolella ja on tärkeä osa Itämeren alueen sähkömarkkinoiden kehittämistä.EstLink 2 tasasähköyhteys Suomen ja Viron välille on siirtokapasiteetiltaan 650 megawattia kasvattaen maiden välistä siirtokapasiteettiä 1000 megawattiin. Yhteyden kokonaispituus on noin 170 kilometriä, josta noin 14 kilometriä on avojohtoa Suomessa, noin 145 kilometriä Suomenlahden pohjaan upotettavaa merikaapelia ja noin 12 kilometriä maakaapelia Virossa.
Hankkeen kokonaisbudjetti on yhteensä noin 320 miljoonaa euroa, joka jaetaan maiden kantaverkkoyhtiöiden Fingridin ja Eleringin kesken. EstLink 2 -yhteys saa investointitukea EU:lta 100 miljoonaa euroa osana EU:n laajaa elvytyspakettia.
Yhteyden molemmissa päissä on suuntaaja-asemat, joilla tasasähkö muutetaan vaihtosähköksi ja päinvastoin. Merikaapeli liittyy Suomessa kantaverkkoon avojohdon kautta Anttilan sähköasemalla. Virossa liittymiskohta maan kantaverkkoon on Püssin sähköasemalla Itä-Virossa.
Merikaapelin valmistuksen jälkeen Norjassa, merikaapeli lasketaan kahtena noin 75 kilometrin pituisena toimituseränä. Painoa yhdellä toimituserällä on noin 5800 tonnia. Kaapelilaivan C/S Nexans Skagerrakin kantavuus on 7000 tonnia.
Ensimmäisen erän lasku Viron rannikolta alkoi tänään ja Suomessa Porvoon edustalta kaapelinlaskutyöt on aikataulutettu aloitettavaksi alustavasti marras-joulukuussa 2012. Laskuaikataulu on riippuvainen sääolosuhteista. Merikaapelin lopullinen jatkaminen, testaaminen ja käyttöönotto tehdään vuonna 2013.
Kaapelierän lasku Viron rannikolta kestää noin viikon, kuten myös aikanaan Suomen merialueella toteutettava lasku. Kaapelit liitetään yhteen yhteyden puolivälissä. Kaapelin laskun jälkeen kaapeli upotetaan ja suojataan meren pohjaan vesipuhallusmenetelmällä.
Yhteys tehostaa markkinoiden toimintaa
ja lisää käyttövarmuutta
ja lisää käyttövarmuutta
EstLink2 tasasähköyhteys rakennetaan parantamaan Itämeren alueen sähköjärjestelmän käyttövarmuutta ja markkinoiden integroitumista. Hanke on edennyt ripeästi. Suuntaaja-asemien materiaalien toimitukset ja asennustyöt alkoivat syksyllä 2012. Suurin osa vaihtosähköasemien, tasasähkö ilmajohdon sekä maakaapelin töistä valmistuvat vielä vuoden 2012 aikana.
EstLink 2 lyhyesti ja vaiheet
- Fingridin ja Eleringin yhteistyöprojekti
- teho 650 megawattia, jännite 450 kilovolttia
- linkin pituus noin 170 km, josta avojohtoa 14 km, merikaapelia 145 km, maakaapelia 12 km
- käyttöönotto vuoden 2014 alkupuolella
- hankkeen kustannukset yhteensä noin 320 milj. euroa
- Ympäristövaikutusten selvittäminen, reittivalinnat, meren pohjan pohjatutkimukset sekä erilaisten lupien hakeminen Suomessa ja Virossa. Kaikki periaateluvat on saatu 2010.
- Sähköverkon vahvistustyöt Virossa. Urakoitsija Empower. Kaikki vahvistustyöt Virossa ovat valmiit.
- Maanrakennustyöt Anttilassa ja Nikuvikenissä. Urakoitsija Konevuori Oy, Maanrakennustyöt ovat valmiit.
- Sähköasemien laajennukset Suomessa (Anttila) ja Virossa (Püssi). Urakoitsija Suomessa on Empower Oy ja Virossa Siemens Osakeyhtiö Viron aluetoimisto.
- HVDC (High Voltage Direct Current) suuntaaja-asemien rakentaminen Suomeen (Anttila) ja Viroon (Püssi). Urakoitsija on konsortio Siemens AG ja Siemens Osakeyhtiö.
- Tasasähköilmajohdon rakentaminen Suomessa konvertteriasemalta merikaapelin päätepisteelle. Urakoitsija on ranskalainen ETDE.
- Merikaapelin valmistus ja laskeminen sekä tasasähkömaakaapelin rakentaminen Virossa konvertteriasemalta Püssistä merikaapelin päätepisteelle Aseriin. Urakoitsija on Nexans Norway AS.
Lisätietoja:
Fingrid/ toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, puh. 040 593 8428 ja
Fingrid/ projektipäällikkö, Risto Ryynänen, puh. 030 395 5219
Elering/ toimitusjohtaja Taavi Veskimägi, puh. + 37 250 10168
Elering/ projektipäällikkö Reigo Haug, puh. + 37 252 54 095
Elering/ projektipäällikkö Reigo Haug, puh. + 37 252 54 095
Tästä julkaisusta vastaa yksinomaan sen laatija. Euroopan unioni ei vastaa sen sisältämien tietojen käytöstä.