30.4.2014 15.00
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Energiakolmio Fingridin häviösähkön salkunhoitajaksi

Fingrid ja Energiakolmio ovat allekirjoittaneet kolmivuotisen sopimuksen kantaverkon häviösähkön salkunhallinnasta. Sopimus sisältää lisäksi option kahdesta lisävuodesta. Tavoitteena on suojautua mahdollisimman hyvin hintavaihteluilta ja turvata siten vakaa kantaverkkopalvelun hinta.
Energiakolmio valittiin Fingridin salkunhoitajaksi kansainvälisen tarjouskilpailun tuloksena. Palveluntarjoaja vastaa suojaustoimenpiteistä ja niiden ajoituksesta itsenäisesti annetun strategian ja riskipolitiikan reunaehtojen mukaisesti.
 
Fingridin tavoitteena on suojautua äkillisiltä markkinahintojen muutoksilta ja siten turvata kantaverkkotariffin tasaisuus ja ennustettavuus. Energiakolmion tarjoama palvelu sisältää lisäksi Fingridin varavoimalaitosten päästöoikeuksien kaupankäynnin, salkunhallinnan raportoinnin sekä EMIR-asetuksen mukaisen kauppojen raportoinnin. Sähkön fyysisen hankinnan Fingrid tekee edelleen itse sähköpörssistä.
 
Kantaverkon häviöiden määrä on vuodessa hieman yli 1 terawattituntia, mikä vastaa noin 1,5 prosenttia Suomen sähkön käytöstä. Hankinnan kustannukset ovat noin 60 M€ vuodessa. Häviösähkön hankinta suojataan täysimääräisesti etukäteen hajauttamalla suojaus usealle vuodelle.
 
”Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin asiakkuus ja heidän luottamuksensa osaamiseemme kertoo siitä, että olemme onnistuneet kehittämään palveluitamme määrätietoisesti ja kilpailukykyisesti korkeaa laatua unohtamatta", kiittelee Energiakolmio Portfolio Services Oy:n toimitusjohtaja Janne Laine.
 
Fingridin häviösähkön salkunhallinta ja hintasuojaukset hoitavat yhteistyössä Energiakolmio ja sen sisaryritys Energiakolmio Portfolio Services, joka on keväällä 2014 saanut MiFID-toimiluvan. Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 40 M€ ja se työllistää yhteensä 90 asiantuntijaa.
 
Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Juha Hiekkala, Fingrid Oyj, puh. +358 30 395 5108
Asiantuntija Mika Petsalo, Fingrid Oyj, puh. +358 30 395 4165
Toimitusjohtaja Janne Laine, Energiakolmio Portfolio Services Oy, puh. +358 40 838 0679