10.7.2013 10.15
Lehdistötiedotteet

Yllikkälä-Huutokoski siirtoyhteys valmistui Lappeenrannan ja Joroisten välille

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n uusi 400 kilovoltin siirtoyhteys Lappeenrannan Yllikkälän ja Joroisten Huutokosken välillä on valmistunut. Noin 65 miljoonaa euroa maksanut ja 150 kilometriä pitkä hanke valmistui alkukesällä.
Sen jälkeen on vielä tehty viimeistely- ja siistimistöitä maastossa. Hanke on osa Fingridin investointiohjelmaa, joka mahdollistaa Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset investoinnit sähkön tuotantoon.
 
Sähkön siirtotarpeet Kaakkois-Suomesta muuhun kantaverkkoon ovat kasvaneet. Alueella on paljon sähköntuotantoa, ja Kaakkois-Suomeen on siirtoyhteydet Venäjältä. Uusi yhteys palvelee sekä alueellisia että koko Suomen tarpeita. Yllikkälän ja Huutokosken välinen voimajohto lisää kantaverkon siirtokapasiteettia ja uudistusten avulla sähkönsiirron käyttövarmuus säilyttää korkean tason.
 
Yllikkälä-Huutokosken johtoreitillä olevan vanhojen johtojen vahvistaminen ei riittänyt, vaan vanhan rinnalle rakennettiin toinen rinnakkainen 400 kilovoltin johto, osin yhteispylväinä 110 kilovoltin johdon kanssa. Ratkaisulla säästettiin merkittäväsi johdon alle jäävää maata. Johtoyhteyden rakentamisen yhteydessä uusittiin myös Yllikkälän ja Huutokosken 400 kilovoltin kytkinlaitokset.
 
Voimajohdon rakennusurakka oli haastava ja mittakaavaltaan iso. Erityisesti eteläinen Yllikkälän ja Visulahden (Mikkeli) välinen osuus oli erittäin vaativa toteuttaa maaston mäkisyyden vuoksi.
 
Hankekokonaisuus koostuu kahdesta sähköasemaurakasta ja kahdesta voimajohtourakasta. Huutokosken ja Yllikkälän sähköasemat valmistuivat vuoden 2012 lopulla ja urakoitsijoina toimivat Infratek Finland Oy ja Siemens Osakeyhtiö. Marraskuussa 2012 valmistuneen voimajohtohankeen pohjoisen osan urakoi suomalainen Eltel Networks Oy. Alkukesästä 2013 valmistuneen eteläisen osan rakensi ranskalais-puolalainen yhteenliittymä ETDE-SELPOL.
 
Lisätietoja:
Ylläpitopäällikkö Jari Helander puh. 030 395 5107