;

Raasakka - Maalismaan haara 110 kV ympäristöselvitys

YVA-menettely
Suunnittelu
Rakentaminen
Hankkeen tiedot
Hankkeen tyyppi: voimajohdot​

Fingrid suunnittelee 110 kilovoltin voimajohdon uusimista Raasakan - Maalismaan haaran välillä Iin kunnan alueella. Johtoreitin pituus on yhteensä noin seitsemän kilometriä. Hankkeen perusteluina ovat alueen tuotannon voimakkaat vaihtelut, tuulivoimasuunnitelmat sekä nykyisten johtojen teknisen käyttöiän umpeutuminen.

Välillä Raasakka - Niinisuo johtoalue ei muutu nykyisestä. Johtoalue levenee kaksi metriä noin neljän kilometrin osuudella välillä Niinisuo - Maalismaan haara ja tällä osuudella uudisrakentamista rajoittavat rakennusrajat tullaan päivittämään nykykäytännön mukaisesti johtoalueen ulkoreunoille. Voimajohtoa uusittaessa nykyiset puupylväät korvataan teräksestä valmistetuilla pylväillä ja pylväspaikat muuttuvat uusimisen yhteydessä nykyisistä.

Lunastuslupahakemus jätetään Valtioneuvostolle alkuvuodesta 2015. Hankkeen toteutuksen arvioidaan sijoittuvan vuoteen 2015.