Hyvinkää–Hikiä 400 kV voimajohtojen YVA-menettely

Hankkeen tiedot
Hankkeen tyyppi: Päättyneet YVA-menettelyt
Hankkeen tila: Päättynyt

Fingrid Oyj:n alkuvuodesta 2007 käynnistämän ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) 400 kilovoltin (kV) voimajohtoreitistä Hyvinkäältä Hikiän sähköasemalle on päättynyt Uudenmaan ympäristökeskuksen annettua lausuntonsa laaditusta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Jatkosuunnitteluun on valittu reittivaihtoehto A.

Suunnitteilla on Hyvinkään sähköaseman poistaminen käytöstä ja sen korvaaminen Hikiän 400 kV sähköaseman laajennuksella. Voimajohdolle oli YVA:ssa selvitettävänä kaksi vaihtoehtoista pääreittiä. Vaihtoehdossa A voimajohto sijoittui nykyisen Ylentolan kautta kulkevan 220 kV rakenteisen voimajohdon paikalle ja vaihtoehdossa B suoremmalle reitille Hyvinkään asuinalueiden tuntumaan 110 kV kaksoisjohdon paikalle. Kummassakin vaihtoehdossa voimajohto suunniteltiin sijoitettavaksi pääosin nykyisille lunastetuille johtoalueille.

Ympäristövaikutusten arviointiselostus valmistui marraskuussa 2007. Uudenmaan ympäristökeskus pyysi arviointiselostuksesta lausunnot Hyvinkään kaupungilta, Hausjärven kunnalta, Etelä-Suomen lääninhallitukselta, Uudenmaan liitolta, Hämeen liitolta ja Hämeen ympäristökeskukselta. Lisäksi viisi yhdistystä sekä yhteensä 47 yksityistä allekirjoittajaa esittivät mielipiteensä. Uudenmaan ympäristökeskus antoi 10.3.2008 lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Jatkoselvityksiin on valittu voimajohtoreitti A

Fingrid Oyj jatkaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tulosten ja saatujen lausuntojen perusteella hankkeeseen liittyviä selvityksiä voimajohtoreitin A mukaisesti. Voimajohtoreitin A mukainen voimajohto sijoittuu Ylentolan kautta kulkevan purettavan 220 kV:n voimajohdon paikalle Hyvinkäältä Erkylään saakka. Erkylästä Hikiään johto rakennetaan purettavan 110 kV:n kaksoisjohdon paikalle. Vaihtoehdon pituus on 17 kilometriä.

Jatkossa tarkasteltiin edelleen Järvisuo - Ridasjärvi Natura-alueen kohdalla kaikkia neljää eri alavaihtoehtoa. Näistä kolmessa voimajohdon reitti sijoittuu sekä soidensuojelu- että Natura-alueelle ja yhdessä reitti kiertää kokonaan sekä soidensuojelu- että Natura-alueen sen luoteispuolelta. Fingrid on teettänyt alueesta lisäselvityksiä ja saanut 30.3.2010 niistä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Natura-lausunnon. Fingrid on päättänyt syksyllä jatkaa alavaihtoehdolla A2.

Hyvinkään Yli-Jurvan alueen voimajohtojärjestelyjen osalta päätökset mahdollisesta jatkosuunnittelusta tekee Hyvinkään kaupunki.

Johtoreitin maastotutkimuksia varten Fingrid Oyj on hakenut tutkimuslupaa lääninhallitukselta. Yhtiön edustajat ovat olleet yhteydessä maanomistajiin ennen varsinaisen maastotutkimuksen käynnistämistä.

Ennen hankkeen toteuttamista Fingrid Oyj hakee voimajohdolle Energiamarkkinavirastolta sähkömarkkinalain mukaista rakentamislupaa. Yleissuunnittelun valmistuttua Fingrid hakee valtioneuvostolta lunastuslupaa, jonka jälkeen alkaa lunastusmenettely.

Fingrid arvioi jatkoluvitusvaiheeseen kestävän pari vuotta ja varsinainen voimajohdon rakentaminen on ajoittunut vuosikymmenen alkupuolelle. Tavoitteena on saada voimajohto käyttöön vuonna 2013.

Ruotsinkylä - Hikiä 110 kV voimajohdon saneeraus

Samanaikaisesti 400 kV voimajohtohankkeen jatkoselvittämisen kanssa ja jatketaan Ruotsinkylän ja Hikiän sähköasemien välisen, "rautarouvaksi" nimetyn 110 kV kaksoisjohdon saneeraustyön suunnittelua. Ruotsinkylä - Hikiä 110 kV voimajohdon kokonaispituus on 44 kilometriä ja se sijoittuu koko pituudeltaan nykyiselle johtoalueelle. Hyvinkään ja Hikiän välillä uusittavan 110 kV voimajohdon reitti on sama kuin YVA:ssa tarkasteltu reittivaihtoehto B. Rakennustyö on suunniteltu valmistuvaksi kuluvan vuosikymmenen alkupuolella.

Lisätietoja:
Fingrid Oyj:n vanhempi asiantuntija Hannu Ylönen 030 395 5259