;

Itä-Suomen verkon erillinen kehittämisesitys

Fingrid koosti yhdessä Itä-Suomen jakeluverkkoyhtiöiden kanssa syksyllä 2024 erillisen Itä-Suomen verkon kehittämisesityksen. Esityksen pohjana on Fingridin julkaisema kantaverkon kehityssuunnitelma, jakeluverkkoyhtiöiden omat kehittämissuunnitelmat sekä mahdollisten asiakastarpeiden perusteella tehdyt erilliset suunnitelmat. Esityksen pääviesti on, että Itä-Suomen sähköverkossa on hyvin tilaa uusille tuotanto- ja kulutushankkeille ja että sähköverkkoa kehitetään asiakastarpeiden perusteella yhteistyössä alueiden jakeluverkkoyhtiöiden ja alan toimijoiden kesken.

Suomen sähköntuotannon ennustetaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä, erityisesti tuulivoiman osalta. Kasvu ruokkii osaltaan teollisuuden kasvua ja päinvastoin. Itä-Suomeen on maantieteellisesti mahdollista rakentaa merkittävä määrä maatuulivoimaa, joka on halvempaa kuin merituulivoiman rakentaminen. Hajautettu sähkön tuotanto tukee Suomen sähköjärjestelmää ja tasapainottaa sähköntuotannon vaihteluita koko maassa.

Myös kantaverkon investoinnit ovat kasvaneet ennätystasolle, noin 4 miljardiin euroon vuosina 2024–2033. Sähköverkon kehittämisprosessissa lähtökohtina ovat sähkönkulutus- ja tuotantoennusteet sekä verkon kunto. Investoinnit kohdistuvat ensisijaisesti niille alueille, joilla on konkreettisia, kaavoituksessa pitkälle edenneitä hankkeita.

Miksi erillinen Itä-Suomen sähköverkon kehittämisesitys on tehty?

Fingridin ja Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöiden yhdessä tekemän kehittämisesityksen tarkoituksena on tuoda esille, että Itä-Suomen sähköverkossa on hyvin tilaa uusille tuotanto- ja kulutushankkeille ja sitä kehitetään asiakastarpeiden perusteella yhteistyössä alueiden jakeluverkkoyhtiöiden ja toimijoiden kesken.

Esitykseen on koottu yleisen osuuden lisäksi Itä-Suomen; Kainuun, Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen  alueelta:

  • yhteinen näkemys sähköverkon kehittämisestä
  • kantaverkkoyhtiön sekä jakeluverkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmia
    (vähintään 110 kV voimajohdot ja sähköasemat)
  • mahdollisten asiakastarpeiden pohjalta tehtyjä erillisiä suunnitelmia, joita on valmisteltu yhteistyössä alueen jakeluverkkoyhtiöiden ja hankekehittäjien kanssa.

Sähköverkon kehittäminen ja suunnittelu on jatkuva prosessi Fingridin, jakeluverkkoyhtiöiden, suurten sähköntuottajien, -kuluttajien ja hankekehittäjien välillä. Keskeisessä roolissa on verkonhaltijoiden ja asiakkaiden välinen luottamuksellinen vuoropuhelu, jossa käydään keskustelua asiakkaiden suunnitelmien vaikutuksesta ja tarpeista sähköverkolle.

Hankkeita voidaan edistää kohti riittävää kypsyyttä poliittisin päätöksin, parantamalla sähkön tuotannon ja kulutuksen kasvun edellytyksiä ja esimerkiksi edistämällä alueellisesti niiden maakunta- ja kunnallista kaavoitusta sekä luvitusta. Lisäksi on syytä ylläpitää aktiivista vuoropuhelua Fingridin ja paikallisten toimijoiden kanssa, jotta verkkoja voidaan kehittää asiakkaiden tarpeisiin.

Lisätietoja aiheesta

Jarno Sederlund 

asiakaspäällikkö 
puh. 030 395 4251 

 

 

Nick Nortamo 

asiantuntija  
puh. 030 395 5390