;

Verkkovisio 2021

Fingridin verkkovision tavoitteena on luoda näkemys kantaverkon päävoimansiirtoverkon kehittämistarpeista ja ratkaisuista pitkällä aikavälillä. Eurooppa ja sen mukana myös Suomi ovat keskellä energiamurrosta, joka avaa mahdollisuuksia monenlaisille kehityspoluille. Kantaverkon suunnittelussa tulee ennakoida tulevaisuuden muutoksia jo hyvissä ajoin ennen niiden toteutumista. Näin voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti tulevaisuudessa vaadittavat verkkoinvestoinnit sekä sähköjärjestelmän luotettava toiminta yhteisten sähkömarkkinoiden alustana myös toimintaympäristön muuttuessa. Verkkovisio kasvattaa ymmärrystä tulevaisuuden sähköjärjestelmästä, sen haasteista sekä siitä, mihin verkon suunnittelussa tulee varautua tulevaisuudessa.

Verkkovisiossa tunnistetut verkonvahvistustarpeet antavat lähtökohdan kantaverkon kehittämis- ja investointisuunnitelman päivittämiseen. Kokonaisuudessaan prosessi visiosta valmiiksi voimajohdoksi kestää 10–25 vuotta. Osa visiotyössä tunnistetuista ratkaisuista jää myös toteutumatta, mikäli myöhemmin todetaan, ettei niille ole tarvetta. Suunnitelmiin vaikuttavat monet tekijät, kuten nykyisten ja uusien asiakkaiden tarpeet sekä muutokset sähkömarkkinoilla ja regulaatiossa.

Verkkovisio_nettisivut.JPG

Lisätietoja aiheesta

Mikko Heikkilä

päällikkö, strateginen verkkosuunnittelu
puh. 030 395 5113