Sähköverkkoa kehitetään yhteistyössä myös Itä-Suomessa
Fingrid on koostanut yhdessä Itä-Suomen jakeluverkkoyhtiöiden kanssa erillisen Itä-Suomen verkon kehittämisesityksen. Esityksessä on yhdistetty sekä kantaverkon että jakeluverkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmia ja mahdollisten asiakastarpeiden perusteella tehtyjä erillisiä suunnitelmia, joita on valmisteltu yhteistyössä alueen jakeluverkkoyhtiöiden ja hankekehittäjien kanssa.
Suomen sähköntuotannon ennustetaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä, erityisesti tuulivoiman osalta. Kasvu ruokkii osaltaan teollisuuden kasvua ja päinvastoin. Itä-Suomeen on maantieteellisesti mahdollista rakentaa merkittävä määrä maatuulivoimaa, joka on halvempaa kuin merituulivoiman rakentaminen. Hajautettu sähkön tuotanto tukee Suomen sähköjärjestelmää ja tasapainottaa sähköntuotannon vaihteluita koko maassa.
Myös kantaverkon investoinnit ovat kasvaneet ennätystasolle, noin 4 miljardiin euroon vuosina 2024–2033. Sähköverkon kehittämisprosessissa lähtökohtina ovat sähkönkulutus- ja tuotantoennusteet sekä verkon kunto. Investoinnit kohdistuvat ensisijaisesti niille alueille, joilla on konkreettisia, kaavoituksessa pitkälle edenneitä hankkeita.
Miksi erillinen Itä-Suomen sähköverkon kehittämisesitys on tehty?
Fingridin ja Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöiden yhdessä tekemän kehittämisesityksen (liitteenä) tarkoituksena on tuoda esille, että Itä-Suomen sähköverkossa on hyvin tilaa uusille tuotanto- ja kulutushankkeille ja sitä kehitetään asiakastarpeiden perusteella yhteistyössä alueiden jakeluverkkoyhtiöiden ja toimijoiden kesken.
Esitykseen on koottu yleisen osuuden lisäksi Itä-Suomen alueelta (Kainuu, Savo-Karjala ja Kaakkois-Suomi)
- yhteinen näkemys sähköverkon kehittämisestä
- kantaverkkoyhtiön sekä jakeluverkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmia
(vähintään 110 kV voimajohdot ja sähköasemat) - mahdollisten asiakastarpeiden pohjalta tehtyjä erillisiä suunnitelmia, joita on valmisteltu yhteistyössä alueen jakeluverkkoyhtiöiden ja hankekehittäjien kanssa.
Sähköverkon kehittäminen ja suunnittelu on jatkuva prosessi Fingridin, jakeluverkkoyhtiöiden, suurten sähköntuottajien, -kuluttajien ja hankekehittäjien välillä. Keskeisessä roolissa on verkonhaltijoiden ja asiakkaiden välinen luottamuksellinen vuoropuhelu, jossa käydään keskustelua asiakkaiden suunnitelmien vaikutuksesta ja tarpeista sähköverkolle.
”Pelkkä verkkoliitynnän mahdollisuus ei vielä saa sähkön tuotanto- ja kulutushankkeita toteutumaan”, toteaa Fingridin johtaja Jussi Jyrinsalo. ”Hankkeita voidaan edistää kohti riittävää kypsyyttä poliittisin päätöksin, parantamalla sähkön tuotannon ja kulutuksen kasvun edellytyksiä voi konkreettisesti viedä eteenpäin alueellisesti edistämällä niiden maakunta- ja kunnallista kaavoitusta sekä luvitusta. Lisäksi on syytä ylläpitää aktiivista vuoropuhelua Fingridin sekä paikallisten toimijoiden kanssa, jotta verkkoja voidaan kehittää asiakkaiden tarpeisiin.”
Lisätiedot:
Jussi Jyrinsalo, johtaja, verkon suunnittelu ja verkon palvelu, Fingrid Oyj, puh. 040 550 2044
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi