;

Reservimarkkinat

Fingrid hankkii reservejä reservitoimittajilta markkinaehtoisesti vuoden jokaiselle tunnille tarvittavan määrän siten, että pystyy tasapainottamaan kulutuksen ja tuotannon välisiä poikkeamia joka hetki ja erilaisissa sähköjärjestelmän tilanteissa. Puhtaan energiasiirtymän myötä hankintamäärät reservimarkkinoilla ovat kasvussa ja lisää tarjontaa tarvitaan runsaasti.

Ansaintamahdollisuudet

Reservitoimittajalle maksetaan korvaus toteutuneista kaupoista edellyttäen, että säätökykyä on ylläpidetty ja aktivoitu vaatimusten mukaisesti. Alhaisimman ylläpitokustannuksen reservikohteet saavat eniten tuottoa, koska kallein hyväksytty tarjous määrää markkinahinnan kaikille kyseisen reservituotteen markkina-aikajakson kaupoille (marginaalihinnoittelu). Lisää hinnoittelusta alla.

Yrityksille reservimarkkinoilla toimiminen voi olla pääasiallista tai muun toiminnan ohessa olevaa liiketoimintaa. Käytännössä reservejä voi tuottaa myös toimijat, joiden säätökykyä tarjotaan reservimarkkinoille vapaan säätökyvyn rajoissa muun pääasiallisen käyttötarkoituksen ehdoilla, esimerkiksi eri alojen teollisuuslaitokset tai muut kulutuskohteet sekä eri kokoiset sähkövarastot. Myös useista pienemmistä kohteista koostuvat niin sanotut aggregoidut kokonaisuudet voivat osallistua reservimarkkinoille.

Reservimarkkinoiden avulla voi ansaita tuloja myös välillisesti tarjoamalla palveluja toisille yrityksille. Reservimarkkinoilla toimiminen vaatii säätökykyisen kohteen lisäksi mm. teknisten vaatimusten todentamista, tietoliikenneyhteyksien rakentamista, sekä kaupankäynti-, laskutus- ja valvomotoimintaa. Reservitoimittajien ei tarvitse halutessaan tehdä näitä osa-alueita itse, vaan voivat hyödyntää palveluntarjoajayrityksiä. Katso lista reservimarkkinoilla toimivista palveluntarjoajista: Reservitoimittajat ja palveluntarjoajat.

Reservimarkkinoiden historiallista markkinadataa (esimerkiksi hankintamääriä ja hankintahintoja) on saatavilla useasta eri lähteestä: 

 

Reservituottolaskurilla voi arvioida yhden megawatin reservikyvyn arvoa reservimarkkinoilla valitulla ajanjaksolla historiahintoihin pohjautuen. 

Hankinta ja hinnoittelu

Fingrid hankkii reservejä sähköjärjestelmän vakaan toiminnan edellyttämän määrän jokaiselle vuoden tunnille. Tämän reservivelvoitteen Fingrid täyttää ensisijaisesti markkinaehtoisesti eli reservit ostetaan ensisijaisesti reservitoimittajilta. Lisäksi Fingrid voi hankkia sekä pohjoismaisilta että eurooppalaisilta reservimarkkinoilta saatavilla olevaa reserviä.

Reservien hankintakustannukset katetaan Fingridin kantaverkkoasiakkailta ja tasevastaavilta perittävillä kantaverkko- ja tasepalvelumaksuillajotka vaikuttavat lopulta myös sähkön käyttäjille kohdistuviin maksuihin. Siten kilpailu reservimarkkinoilla mahdollistaa reservien hankinnan kustannustehokkaasti, mikä hyödyttää koko suomalaista yhteiskuntaa.

Reservejä hankitaan kapasiteettimarkkinoilta ja energiamarkkinoilta. Kapasiteettimarkkinoilla kauppaa käydään reservikapasiteetilla eli säätökyvyn varaamisella sähköjärjestelmän tarpeisiin. Korvaus kapasiteettimarkkinoilla perustuu siis säätökyvyn ylläpitoon eli korvaus maksetaan siitä, että reservikohde on valmiudessa tehon muutosta varten. Energiamarkkinoilla korvaus maksetaan aktivoidusta energiasta eli siitä, että reservikohde muuttaa tehoaan. Energiamarkkinoiden kautta aFRR- ja mFRR-tarjouksia aktivoidaan hintajärjestyksessä edullisimmasta alkaen aina kulloinkin tarvittava määrä.

Kaikilla reservimarkkinoilla on käytössä marginaalihinnoittelu. Tämä tarkoittaa, että kunkin tarjouksia hyväksytään edullisimmasta tarjouksesta lähtien siihen asti, että hankintatarve saadaan täytetyksi. Kallein hyväksytty tarjous määrää markkinahinnan kaikille kyseisen reservituotteen markkina-aikajakson kaupoille. Markkina-aikajaksolla tarkoitetaan reservimarkkinoiden kaupankäyntijaksoa ja se vaihtelee reservituotteittain.

Poikkeuksena tähän on aFRR-energiamarkkinalta säätöviiveiden takia marginaalihintaa kalliimmalla aktivoitu säätö sekä kantaverkkoyhtiön tarpeisiin mFRR-energiatarjouslistalta aktivoitu erikoissäätö, joissa korvaus muodostuu tarjoushintojen mukaan (pay-as-bid).

 

FFR

 

FCR

 

aFRR

 

mFRR

 

Kapasiteetti-markkina x x x x
Energia-markkina     x x
Marginaali-hinnoittelu x x x x
Pay-as-bid- hinnoittelu*     x x

*Pay-as-bid -hinnoittelu on käytössä aFRR-energiamarkkinalta säätöviiveiden takia marginaalihintaa kalliimmalla aktivoidulle säädölle sekä kantaverkkoyhtiön tarpeisiin mFRR-energiatarjouslistalta aktivoidulle erikoissäädölle.

Kaupankäynnin aikarajat

Alla olevassa taulukossa on eritelty kapasiteetti- ja energiamarkkinoiden aikarajat. GCT (Gate Closure Time) tarkoittaa aikarajaa tarjousten syöttämiseen, muokkaamiseen ja poistamiseen. GOT (Gate Opening Time) tarkoittaa aikarajaa tarjousten aikaisimpaan syöttöaikaan.

 

GCT

GOT

mFRR-kapasiteetti

klo 08:30 (EET/EEST) seuraavalle CET/CEST-vuorokaudelle 7 vuorokauden päähän syöttöajasta
mFRR-energia 45 minuuttia ennen käyttötuntia 30 vuorokauden päähän syöttöajasta
aFRR-kapasiteetti klo 08:30 (EET/EEST) seuraavalle CET/CEST-vuorokaudelle 7 vuorokauden päähän syöttöajasta
aFRR-energia 25 minuuttia ennen käyttövarttia 7 vuorokauden päähän syöttöajasta
FCR klo 18:30 (EET/EEST) seuraavalle CET/CEST-vuorokaudelle 31 vuorokauden päähän syöttöajasta
FFR klo 18:00 (EET/EEST) seuraavalle CET/CEST-vuorokaudelle 31 vuorokauden päähän syöttöajasta

 

Normaalitilanteissa Fingrid vahvistaa seuraavan vuorokauden kapasiteettikaupat ja lähettää toimijoille kapasiteettimarkkinoiden tulokset viimeistään seuraavina aikoina:

mFRR

aFRR

FCR

FFR

09:30 EET/EEST 09:30 EET/EEST 22:00 EET/EEST 22:00 EET/EEST

 

mFRR- ja aFRR-energiamarkkinoilla aktivoinnit tilataan tarpeen mukaan ja reservimarkkinatoimijoille ilmoitetaan toteutuneista kaupoista välittömästi tilauksen tapahtuessa.

Reservimarkkinoilla on käytössä vuosi-, tunti- ja varttimarkkinoita.

Kaikissa reservituotteissa kapasiteettikauppaa käydään tuntimarkkinoilla. Tuntimarkkinoilla toimija jättää kapasiteettitarjouksia seuraavan vuorokauden tunneille ja jokaiselle tunnille määräytyy oma hinta. Syntyneistä kapasiteettikaupoista Fingrid maksaa toimijalle kapasiteettikorvauksen.

aFRR- ja mFRR-energiamarkkinat toimivat varttitasolla. aFRR-energiamarkkinalla tarjouksen voimassaoloaikajakso (15 min) ja markkina-aikajakso (4 s) eroavat kuitenkin toisistaan. Tarjouslistalta aktivoidaan tarvittava määrä aFRR-energiatarjouksia hintajärjestyksessä markkina-aikajakson (4 s) välein. Tarjoukset valitaan aina kyseisen tarjousten voimassaolojakson (15 min) sisältä. Reservitoimittaja jättää siis aFRR-energiatarjouksia varteittain, mutta hankittava aFRR-energian määrä ja markkinahinta määräytyy 4 sekunnin välein.

Tuntimarkkinan lisäksi FCR-reserveissä on käytössä vuosimarkkina. Fingrid järjestää syksyisin kilpailutuksen seuraavan vuoden FCR-vuosihankinnasta. Kilpailutuksessa hyväksytyille kapasiteeteille maksetaan seuraavan kalenterivuoden aikana tarjouskilpailun ja sitä vastaavan hankinnan mukainen hinta vuosimarkkinakapasiteetin ylläpidosta. Toisin kuin tuntimarkkinoilla, vuosimarkkinakapasiteetti hankitaan aina, kun reservitoimittaja on valmis ylläpitämään sitä. Vuosimarkkinoilla toimiminen ei velvoita reservitoimittajaa ylläpitämään kapasiteettia, mutta vuosimarkkinakapasiteettia ei saa tarjota tuntimarkkinoilla. Reservitoimittaja ilmoittaa Fingridille edellisenä päivänä ylläpitämänsä vuosimarkkinakapasiteetit seuraavan vuorokauden tunneille. Vuosimarkkinakapasiteetti ilmoitetaan EDI-sanomien* avulla (*korvataan ECP-sanomalla vuoden 2025 aikana). Toteutuneita vuosimarkkinahintoja ja -määriä voi tarkastella Fingridin Avoin data -palvelussa (FCR).

Kaupankäyntialustat

Reservimarkkinoilla on käytössä kaksi kaupankäyntialustaa: Vaksi ja Fifty NMMS. Vaksi on Fingridin ylläpitämä kaupankäyntialusta, joka on käytössä FCR- ja FFR-tuntimarkkinoilla sekä mFRR- ja aFRR-energiamarkkinoilla. NMMS on Fiftyn kehittämä pohjoismainen kaupankäyntialusta, joka on käytössä mFRR- ja aFRR-kapasiteettimarkkinoilla. Suomalaiset reservimarkkinatoimijat jättävät mFRR- ja aFRR-kapasiteettitarjouksia NMMS-alustalle, lukuun ottamatta poikkeustilanteita*, joissa myös kapasiteettitarjoukset syötetään Vaksin kautta. Reservituotteiden jakautuminen alustoille on kuvattu alla olevassa taulukossa.

 

mFRR-kapasi-teetti*

mFRR-energia

aFRR-
kapasi-teetti*

aFRR-energia

FCR

FFR

Vaksi   x   x x x
Fifty NMMS x   x      

 

Fingrid myöntää pääsyn kummallekin markkina-alustalle reservintoimittajille ja heidän palveluntarjoajilleen tarvittaessa. Reservimarkkina-alustojen kautta toimijat voivat jättää ja muokata tarjouksiaan ja tarkastella toteutuneita kauppojaan. Tarjousten jättö ja kauppatietojen vastaanottaminen hoidetaan kuitenkin lähtökohtaisesti ECP/EDX-sanomien välityksellä. Lisätietoja tarjous- ja kauppasanomista, sekä markkina-alustoista löydät Reservikaupankäynti ja tiedonvaihto -sivuilta. Sivulta löytyy myös Reservikaupankäynti ja tiedonvaihto -ohje, jossa kuvataan kaupankäyntialustojen käyttö sekä implementointiohjeet, joissa on kuvattu sanomapohjainen tarjousten toimittaminen ja kauppojen vastaanottaminen yksityiskohtaisesti.

Markkinaosapuolet ja roolit

Fingrid toimii reservimarkkinoilla kahdessa eri tehtävässä; sekä reservien hankkijana että reservimarkkinoiden ylläpitäjänä. Sen lisäksi, että Fingrid hankkii reservejä reservimarkkinoilta markkinaehtoisesti, Fingrid kehittää reservimarkkinoita ja reservien teknisiä vaatimuksia siten, että ne vastaavat sähköjärjestelmän tarpeita nyt ja tulevaisuudessa. Reservimarkkinoiden kehittämistä ohjaavat sähköjärjestelmän käyttövarmuus, lainsäädäntö ja kansainvälinen yhteistyö sekä kustannustehokkuuden, markkinaehtoisuuden, teknologianeutraaliuden ja läpinäkyvyyden periaatteet. 

Energiavirasto toimii sähkön tukkumarkkinoiden kansallisena valvontaviranomaisena. Reservimarkkinat ovat osa sähkön tukkumarkkinoita. Energiavirasto valvoo, että reservimarkkinat toimivat energialainsäädännön mukaisesti. Käytännössä reservimarkkinoihin liittyvien ehtojen ja vaatimusten muutokset edellyttävät Energiaviraston hyväksyntää. Lue lisää Energiaviraston nettisivuilta.

Reservitoimittaja (myös tasepalvelun tarjoaja, Balancing Service Provider, BSP) on reservimarkkinoiden osapuoli, joka tarjoaa reservejä reservimarkkinoille Fingridin hankittavaksi ja käytettäväksi sähköjärjestelmän tasapainotukseen. Toisin sanoen reservitoimittajat tarjoavat tasepalveluja siirtoverkonhaltijoille, Manner-Suomen tapauksessa Fingridille.  

Reservitoimittajana toimiakseen yrityksellä on oltava voimassa oleva reservisopimus Fingridin kanssa. Reservitoimittajalle asetetut vaatimukset on listattu tuotekohtaisen (FFR, FCR, aFRR ja mFRR) reservisopimuksen liitteessä 1 Ehdot ja edellytykset.  

Reservisopimus on Fingridin ja reservitoimittajan välinen, määrämuotoinen sopimus, jonka ehdot ovat julkiset ja yhtäläiset. Sopimuksen allekirjoittamiseksi Fingrid edellyttää reservitoimittajalta osoitettua kyvykkyyttä toimia reservimarkkinoilla, esimerkiksi säätökokeiden suorittamista sekä tarvittavien tietoliikenneyhteyksien avaamista ja toimivuuden testaamista. Fingrid ei peri reservisopimuksen allekirjoittamisesta maksua. Reservisopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia. 

Jokaisen sähkömarkkinoilla toimivan osapuolen on jatkuvasti huolehdittava sähkötaseestaan eli osapuolen on ylläpidettävä sähkön tuotannon, hankinnan, kulutuksen ja myynnin välinen tehotasapaino. Käytännössä osapuoli ei pysty tähän, koska esimerkiksi ennusteissa on aina hieman virhettä. Koska tasepoikkeamat on tasapainotettava, on sähkömarkkinaosapuolella oltava niin kutsuttu avoin toimittaja, joka tasapainottaa osapuolen sähkötaseen. 

Tasevastaavalla (Balance Responsible Party, BRP) tarkoitetaan sähkömarkkinoiden osapuolta, joka vastaa taseessaan olevien osapuolten tasepoikkeamista, ja jolla on voimassa oleva tasepalvelusopimus Fingridin kanssa. Toisin sanoen tasevastaavaksi kutsutaan osapuolta, jonka sähkötaseen Fingrid tasapainottaa, eli jonka avoin toimittaja on Fingrid. Tasevastaavien tasepoikkeamat korjataan valtakunnallisessa taseselvityksessä, josta Fingrid vastaa. 

Koska reservimarkkinoilla toimiminen aiheuttaa reservien aktivointien vuoksi poikkeamia markkinaosapuolen sähkötaseeseen, reservitoimittajan on tehtävä sopimus eSettin kanssa, jos reservitoimittaja toimii FCR-N-, aFRR- ja/tai mFRR-markkinoilla. Jos reservitoimittajalla on jo entuudestaan tasevastaavan rooli, niin silloin uutta, erillistä sopimusta eSettin kanssa ei tarvita.

Palveluntarjoajat ovat yrityksiä, jotka tarjoavat reservimarkkinoilla toimiville yrityksille palveluja mm. teknisten vaatimusten todentamista, tietoliikenneyhteyksien rakentamista, sekä kaupankäynti-, laskutus- ja valvomotoimintaan liittyen. Reservitoimittaja voi hyödyntää yhtä tai useampaa palveluntarjoajaa. Katso lista reservimarkkinoilla toimivista palveluntarjoajista: Reservitoimittajat ja palveluntarjoajat.

Reservikohteiden aggregointi

Reservimarkkinoille tarjoamisen yhtenä edellytyksenä on minimitarjouskoko, joka reservimarkkinasta riippuen on joko 0,1 MW tai 1 MW. Tätä pienempiä yksittäisiä säätökykyisiä kohteita voi koostaa suuremmaksi kokonaisuudeksi eli niin sanotusti aggregoiduksi kohteeksi. Reservitoimittaja voi esimerkiksi joko itse aggregoida hallitsemansa pienet säätökykyiset kohteet suuremmaksi kokonaisuudeksi tai hyödyntää tässä erillistä palveluntarjoajaa. On myös mahdollista, että pieni, yksittäinen kolmannen osapuolen säätökykyinen kohde liitetään osaksi jo olemassa olevan aggregoijan tai palveluntarjoajan portfoliota, joka koostuu usean eri yrityksen kohteiden säätökyvystä. 

Koska reservien aktivoitumisesta aiheutuu tasepoikkeamia, tarvitaan useimmilla reservimarkkinoilla tieto jokaisen reservikohteen tasevastaavasta energiakorjauksia varten. Tasevastaavatietoa reservimarkkinasta riippuen tarvitaan myös energiamaksuja varten, joka on korvaus reserviaktivointien vaatimasta energiasta. Reservituotteiden välillä tässä voi olla eroavaisuuksia. 

Kohteiden aggregoiminen saman tasevastaavan taseesta on mahdollista kaikilla reservimarkkinoilla. Edellä mainitun tasepoikkeamien käsittelyn vuoksi osalla reservimarkkinoista voi olla rajoituksia eri tasevastuiden alla olevien kohteiden aggregoimisesta.

Tiedonvaihto

Reservimarkkinoille osallistuminen edellyttää tiedonvaihtoa Fingridin ja reservitoimittajan välillä. Tiedonvaihtoa käytetään markkinoilla toimimisessa, raportoinnissa sekä taseselvityksessä ja laskutuksessa. Pääsääntöisesti reservimarkkinoilla on kahdentyyppistä tiedonvaihtoa; reaaliaikatiedonvaihtoa ja markkinatiedonvaihtoa.

Reaaliaikatiedonvaihto on nimensä mukaisesti reaaliajassa tapahtuvaa tiedonvaihtoa. Käytännössä tämä tarkoittaa reservistä ja vaihdettavasta tiedosta riippuen 4–60 sekunnin välein päivittyvästä tiedosta. Reaaliaikatietoa käytetään laskutuksen perusteena aFRR-, FCR- ja FFR-tuotteissa. Yleisintä reaaliajassa vaihdettavaa dataa on kohteen pätötehomittaus sekä ylläpidetyt ja aktivoituneet reservimäärät. Näiden tietojen perusteella Fingrid voi myös kohdistaa mahdollisia sanktioita.

Reservikaupankäynti ja tiedonvaihto -ohje sekä signaalilistan sisältäen tarkan erittelyn reservituotekohtaisista reaaliaikasignaaleista ovat saatavilla Reservikaupankäynti ja tiedonvaihto -sivulla. Signaalilistassa on myös eritelty reservikohtaisesti tallennettavat historiatiedot, joiden avulla Fingrid ja reservitoimittaja voivat todentaa reservien aktivoitumisia ja tehdä laskutuksen jälkitarkasteluja.

Sääntely ja valvonta

Lainsäädäntö ja säännöt

 

Markkinavalvonta

Energiavirasto toimii Suomessa sähkön tukkumarkkinoiden kansallisena valvontaviranomaisena eli valvoo, että sähkömarkkinat (ml. reservimarkkinat) toimivat energialainsäädännön mukaisesti.

Fingridin markkinavalvonnan tavoitteena on varmistaa markkinoiden luotettavuus ja avoimuus Fingridin ylläpitämillä reservimarkkinoilla. Markkinoiden luotettavuus on kaikkien markkinaosapuolien etu. Markkinavalvonta työskentelee havaitakseen epäilyttävät tilanteet markkinoilla ja raportoi mahdolliset väärinkäytökset valvontaviranomaiselle.

Markkinavalvonta valvoo, että markkinaosapuolet noudattavat Euroopan parlamentin antamaa REMIT-asetusta. Asetus kieltää markkinoiden manipuloinnin ja sisäpiiritiedon väärinkäytön. Asetus velvoittaa myös markkinaosapuolia julkaisemaan sähkömarkkinoihin liittyvää sisäpiiritietoa. Lisäksi asetus velvoittaa Fingridiä ylläpitämään markkinavalvontatoimintoa, joka havaitsee ja ilmoittaa valvontaviranomaiselle mahdolliset väärinkäytökset.

Fingrid hyödyntää markkinavalvonnan toteutuksessa ulkoisena palveluntarjoajana Nord Pool Groupin markkinavalvontaosastoa. Valvontatyötä tehdessään Nord Pool Groupin markkinavalvontaosasto voi olla suoraan yhteydessä reservimarkkinaosapuoliin (yhteydenotot voivat olla englanniksi) esimerkiksi kysyäkseen lisätietoa markkinalle jätetyistä tarjouksista. Vastuu markkinavalvonnan toteutuksesta on ulkoistuksesta huolimatta Fingridillä.

Fingridin markkinavalvonta tekee yhteistyötä Energiaviraston ja Eurooppalaisen energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston ACERin kanssa.

Lisätietoja:

  • Mikäli sinulla herää kysymyksiä Fingridin markkinavalvontaan liittyen voit olla yhteydessä sähköpostilla osoitteeseen market.surveillance(at)fingrid.fi
  • Lue lisää markkinavalvonnasta Energiaviraston nettisivuilta kohdasta Markkinavalvonta
  • Asetus (EU) N:o 1227/2011 (nk. REMIT-asetus)
  • Asetus (EU) N:o 2024/1106 REMIT-asetuksen muuttamisesta (nk. REMIT 2.0 -asetus)