Kotitaloudet sähkön reservimarkkinoilla
Yksittäinen kotitalous ei pysty osallistumaan suoraan reservimarkkinoille, mutta palveluntarjoajat voivat koota kotitalouksien säätökykyä isommaksi kokonaisuudeksi, jota tarjota markkinoille. Kotitalousasiakkaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota sopimusehtoihin ja palveluntarjoajan valintaan. Tarkista ainakin, että palveluntarjoaja on tehnyt sopimuksen Fingridin kanssa, ja huomioi reservituottojen lisäksi myös kustannukset sekä rajoitukset laitteiston muuhun käyttöön.
Reservitoimittajat, joilla on sopimus Fingridin kanssa >
On myös huomioitava, että esimerkiksi kotiakun myyjä ja akun reservimarkkinoille kokoava palveluntarjoaja voivat olla eri yrityksiä. Siksi esimerkiksi akkuhankinnan yhteydessä kannattaa selvittää, rajoittaako valittu akkujärjestelmä palveluntarjoajan valintaa tai sitoutuuko asiakas jo hankinnan yhteydessä tiettyyn palveluntarjoajaan.
Reservimarkkinoille osallistumisen kannattavuutta arvioitaessa on hyvä ottaa huomioon, että tuotot vaihtelevat markkinatilanteen mukaan. Aiemmin toteutuneet markkinahinnat eivät ole tae tulevista hintatasoista eikä Fingrid anna hintatakuuta tai hintaennusteita. Fingridin sopimuskumppani on reservitoimittaja, jolle Fingrid maksaa korvausta reserveistä. Kotitalousasiakkaalle maksettava korvaus perustuu palveluntarjoajan kanssa tehtyyn sopimukseen eikä vastaa reservimarkkinoilla muodostuvaa markkinahintaa sellaisenaan, ja palveluntarjoajan on katettava markkinatuotoilla myös oman toimintansa kustannukset. Reservimarkkinoiden tuottojen jakaminen on kotitalouden ja hänen palveluntarjoajansa välinen sopimuskysymys, johon Fingrid ei ota kantaa.
Kannattavuutta arvioitaessa kotitalouden on huomioitava myös reservikäytöstä aiheutuvat kustannukset sekä vaikutukset laitteiston muuhun käyttöön. Kustannuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi sähköenergian osto, sähkönsiirto ja verot sekä laitteiston lisääntyvä käyttö ja siitä aiheutuva kuluminen. Kotitalouden tulee myös huomioida, että reservimarkkinoille varattu säätökyky ei ole samanaikaisesti vapaasti käytettävissä muihin tarkoituksiin, sillä kunkin hetken reservikauppoja vastaava säätökyky on käytettävissä ainoastaan reservikäyttöön. Reservikäyttö siten rajoittaa esimerkiksi akun hyödyntämistä esimerkiksi sähkönkulutuksen optimointiin tai oman aurinkosähkön varastointiin.
- Tarkista, että akun myyjällä / palveluntarjoajalla on reservisopimus Fingridin kanssa
- Tarkista tuotto-odotukset
- Onko liian hyvää ollakseen totta?
- Mihin tuotto-odotukset perustuvat? Fingrid ei anna hintatakuuta tai hintaennusteita.
- Mitkä tekijät vaikuttavat kotitalouden saamiin tuottoihin?
- Onko kotitaloudelle maksettava tuotto kiinteä kuukausimaksu vai riippuvainen reservimarkkinoiden vaihtelevista hinnoista?
- Minkälaisen osuuden palveluntarjoaja ottaa tuotoista?
- Huomioi reservikäytön rajoitukset laitteiston käyttöön
- Esim. onko akku kokonaisuudessaan varattu vain reservikäyttöön
- Huomioi reservikäytön vaikutukset laitteiston kulumiseen
- Esim. akun lataus-purkukerrat
- Huomioi reservikäytön aiheuttamat mahdolliset muut kulut
- Esim. uuden laitteiston asennuskulut, sähkösiirto- ja sähköenergiakulujen kasvu sähkölaskulla
- Arvioi akun myyjän / palveluntarjoajan kyvykkyyttä ja jatkuvuutta
- Mitä tapahtuu, jos ohjausjärjestelmä ei toimikaan?
- Mitä tapahtuu, jos akun myyjä / palveluntarjoaja menee konkurssiin?
- Millä ehdoilla kotitalous voi irtisanoa oman sopimuksensa laitteiston reservikäytöstä?
- Arvioi akun myyjän / palveluntarjoajan luotettavuutta ja avoimuutta
Laitteiston asennukseen, laitteiston reservikäytön aloitukseen tai korvauksiin liittyen otathan ensisijaisesti yhteyttä laitteistosi myyjään tai palveluntarjoajaasi. Mahdollisissa riitatapauksissa suosittelemme tarvittaessa kääntymään Kilpailu- ja kuluttajaviraston puoleen.
Motiva Oy tarjoaa maksutonta opastusta suomalaisille kuluttajille energia-asioissa. Lue lisää Motivan verkkosivuilta (Kuluttajien energianeuvonta).