Johtamisen periaatteet
Fingridissä johtamisen tavoitteena on hallituksen hyväksymän strategian toimeenpano ja yhtiön liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttaminen vastuullisesti ja kestävästi tuloksellisella tavalla. Tämä edellyttää sekä taloudellisten että inhimillisten voimavarojen oikeaa kohdentamista ja tiedon optimaalista hyödyntämistä.
Johtamisessa noudatetaan hyvää hallintotapaa varmistavia sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelytapoja. Yhtiö seuraa lakien ja säädännön muutoksia ja ylläpitää johtamista ohjaavat periaatteet, politiikat ja muun ohjeistuksen yhtiötä koskevan säädännön vaatimusten mukaisina. Liiketoimintaa suunnitellaan ja johdetaan ohjeistuksen mukaisesti siten, että vaatimusten täyttyminen voidaan osoittaa. Tämä koskee niin yhtiön sisäistä toimintaa kuin yhtiön ulkoisesti hankkimia palveluita.
Vastuullisen toiminnan, hyvän hallintotavan sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteet ja vaatimukset on keskeisiltä osiltaan määritelty hallituksen erikseen hyväksymissä yhtiön arvoissa, toimintaperiaatteissa sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteissa.
Perustehtävä ja strategiamalli
Yhtiön perustehtävänä on turvaata asiakkaille ja yhteiskunnalle varma sähkö ja muovata tulevaisuuden sähköjärjestelmää.
Yhtiö arvioi toimintaympäristöään, lakisääteisiä tehtäviään, tavoitteitaan ja strategiaansa säännöllisesti. Strategiasta ja sen lähtökohdista päättää yhtiön hallitus. Strategia valmistellaan ja sitä johdetaan tuloksellisen liiketoiminnan kestävästi varmistavalla, tasapainoisella ja vastuullisella tavalla. Tämän varmistamiseksi yhtiön strategiassa määritellään erikseen toimeenpanon kannalta olennaisten kokonaisuuksien tavoitteet. Strategian toimeenpanon vaatimien hankkeiden laadukas ja tasapainoinen ohjaus varmistetaan yhtenäisillä toiminta- ja päätöksentekomalleilla.
Toimitusjohtaja vastaa johtoryhmän avustamana yhtiön juoksevasta hallinnosta ja johtamisesta osakeyhtiölain mukaisesti sekä yhtiön hallituksen hyväksymien periaatteiden ja muun ohjeistuksen mukaisesti. Hallitus hyväksyy yhtiön perusorganisaation toimintotasolla. Johtoryhmän muodostavat toimintojen johtajat, ja johtoryhmän päätökset toteutetaan toimitusjohtajan valtuuksin.
Sähköllä kasvua. Varmasti. -strategia

Päivitetty 2.12.2025.