;
1.12.2021 11.00
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet, Sähköjärjestelmä

Tulevana talvena Suomen sähkön riittävyys nojaa kotimaiseen sähkön tuotantoon ja sähkön tuontiin

Fingridin ja ENTSO-E:n arvioiden perusteella tulevan talven sähköpulan riski Suomessa on pieni, mikäli sähköjärjestelmä ja sähkömarkkinat toimivat normaalisti. Suomi on edelleen riippuvainen sähkön tuonnista huippukulutustilanteissa. Kotimaisen tuotannon häiriöttömän toiminnan lisäksi toimivilla siirtoyhteyksillä ja naapurimaiden tuotanto- ja kulutustilanteella on suuri merkitys Suomelle.

Fingridin arvion mukaan tulevan talven sähkön huippukulutus voi kohota Suomessa noin 15 100 megawattiin. Huippukulutustilanteissa sähköjärjestelmän ja sähkömarkkinoiden normaali toiminta on tärkeää. Samanaikaiset häiriöt merkittävissä sähkön tuotantolaitoksissa tai sähkönsiirtoyhteyksissä voisivat aiheuttaa haasteita sähkön riittävyydelle. Haastavin tilanne syntyisi tilanteessa, jossa kireä pakkasjakso koettelisi yhtäaikaisesti Suomea ja muita Itämeren alueen maita. Tällöin sähkönkulutus olisi korkealla tasolla, ja tuontisähkön saatavuus voisi vaarantua. ENTSO-E:n ja Itämeren alueen kantaverkkoyhtiöiden selvitysten mukaan sähkö kuitenkin riittää sähköjärjestelmän toimiessa normaalisti.

"Ennusteidemme mukaan sähkön riittävyyden suhteen ei ole odotettavissa ongelmia tulevana talvena, mutta sähköjärjestelmän häiriötön toiminta on erittäin tärkeää. Kotimaisen tuotannon lisäksi sähkön tuonnilla naapurimaista varmistetaan sähkön riittävyys huippukulutustilanteissa.” toteaa johtaja Reima Päivinen Fingridistä. ”Viime aikoina koko Euroopassa nähty sähkön hintatason nousu ei suoraan vaikuta sähkön riittävyyteen, mutta hinnat voivat hetkellisesti nousta voimakkaasti. Tarvittaessa hyödynnämme häiriötilanteisiin varattuja reservejä sähkön riittävyyden varmistamiseksi.” jatkaa Päivinen.

Kuva: Arvio talvikauden 2021–2022 sähkön tuotannosta ja kulutuksesta erittäin kylmänä talvipäivänä.

 Arvio talvikaudesta

Sähkön kulutuksen arvioidaan pysyvän tulevalla talvikaudella edellisvuoden tasolla. Metsäteollisuuden sähkön kulutuksen arvioidaan laskevan viimeisellä vuosineljänneksellä tehtaan sulkemisen vuoksi, mutta muun teollisen kulutuksen odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna. Syyssateet ovat parantaneet pohjoismaista vesivoimatilannetta viime viikkojen aikana. Lämpövoimakapasiteetin määrä on vähentynyt, mutta vastaavasti tuulivoiman määrä on kasvanut merkittävästi. Muutos korostaa sääriippuvaisen tuotannon merkitystä sähkön riittävyydelle.

Sähkön odotetaan riittävän Itämeren alueella

Sähkön riittävyyttä tarkastellaan Itämeren alueen ja myös laajemmin koko Euroopan tasolla. Alueellisesti vaihtelevan uusiutuvan sähköntuotannon myötä sähkön siirrolla maiden rajojen yli on yhä suurempi merkitys tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa. ENTSO-E:n Winter Outlook 2021–2022 selvitys tarkastelee tulevan talven sähkön riittävyyttä Euroopan tasolla. Tämän lisäksi Itämeren alueen kantaverkkoyhtiöt ovat yhteistyössä luoneet täydentävän kuvan Itämeren alueen tehotilanteesta.

Selvitysten mukaan Itämeren alueella ei ole ennustettavissa tulevana talvena ongelmia sähkön riittävyydessä. Suomen tapaan Ruotsi ja Tanska ovat huippukulutustilanteessa riippuvaisia sähkön tuonnista. Kulutus ei tyypillisesti ole korkeimmillaan samanaikaisesti joka maassa, joten sähkön siirroilla voidaan varmistaa sähkön riittävyys. Hyvät sähkön siirtoyhteydet maiden välillä auttavat lisäksi tasaamaan säästä riippuvan tuotannon paikallisia vaihteluita. Lisääntyvä tuulivoiman määrä ja riittävät siirtoyhteydet parantavat sähkön riittävyyttä alueella.

Lisätietoja:

Maarit Uusitalo, valvomopäällikkö, Fingrid Oyj, puh: 030 395 4246 tai 040 511 7568

Reima Päivinen, johtaja, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5160 tai 040 556 2662

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

ENTSO-E Winter Outlook >

Nordic and Baltic Sea Winter Power Balance 2021-2022 >