;

Kooste Fingrid Current -päivästä. Kertaa parhaat palat tallenteista.

Fingrid Current -päivää vietettiin Helsingissä 5.3. Energia-ala juhlisti kantaverkon 90-vuotistaivalta. Päivän puheenvuoroissa muisteltiin menneitä, mutta katsottiin vahvasti myös tulevaan. Tulevaisuuden kantaverkko toimii alustana puhtaalle, päästöttömälle sähköjärjestelmälle. 


Kiitos osallistumisestasi Fingrid Current -päivään 5.3. Tilaisuus kokosi paikanpäälle runsaat 250 osallistujaa. Myös webcastingin kautta mukana oli paljon kuulijoita. Tilaisuuden puheenvuorot on koostettu katsottavaksi linkkien kautta.

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, Keskuskauppakamari: Energia ja tulevaisuus

Romakkaniemen esityksestä poimittua:

  • Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Ennustaminen on aina ollut haastavaa ja usein on mennyt pieleen; myös sähkönkysynnän ennustaminen on mennyt pieleen.
  • Kolme tulevaisuuden trendiä, jotka aliarvioidaan tämän hetken ennusteissa, ovat liikenteen sähköistyminen, tuulivoiman määrä ja sähkön kulutus. Kaikki nämä kasvavat nopeammin kuin mitä ennustetaan.

Varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, Fingrid Oyj: Kantaverkon historia ja tulevaisuus

Rakentamispäällikkö Keijo Välimaa, Fingrid Oyj: Pohjoisen sähköä etelään

Toimitusjohtaja Tommi Karjalainen, Helen Sähköverkko Oy: Kantaverkko Helsinkiin

Karjalaisen esityksestä poimittua:

  • Helsingissä ollaan tekemässä aikahyppy vuodesta 2035- vuoteen 2025 avoimen vuorovaikutuksen keinoin. Kantaverkko laajenee Helsinkiin ja mahdollistaa kaupungin kasvun, kuten johtokatujen vapauttamisen rakentamiselle.
  • Rakentamiseen ei haluta väliaikaisia keinoja vaan kestäviä ratkaisuja.

Maankäytön lakiasiat Leena Kristeri, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry: Energiamurros maallani

Kristerin esityksestä poimittua:

  • Maanomistaja on ratkaisevassa roolissa ilmastomuutoksen torjujana. Maaperä toimii hiilinieluna ja metsänomistajan puuvarannoissa on varastoituja ilmastotekoja.
  • Toimittaessa toisen omistamalla maalla sosiaalinen toimilupa tärkeässä roolissa. Maanomistajan on voitava luottaa siihen, että ratkaisuja löytyy yhteistyön keinoin.


Toimitusjohtaja Veera Höglund, Infratek Finland Oy: Projekteissamme näkyy ihmisen jälki

Höglundin esityksestä poimittua:

  • Kaikessa tekemisessä mukana on ihminen, vaikka oltaisiin miten teknisten asioiden kanssa tekemisissä.
  • Työturvallisuudessa Fingrid on toiminut suunnannäyttäjänä: kaikkien on päästävä työmaalta turvallisesti kotiin.
  • Yllättävän nuorekas ja hyväkuntoinen kantaverkko ikäisekseen. Onnea ja menestystä tuleville vuosille.


Energiajohtaja Ilkka Latvala, Metsä Group: Varman sähkönsaannin merkitys energiaintensiiviselle teollisuudelle

Latvalan esityksestä poimittua:

  • Varma sähkönsaanti on investointien ehdoton edellytys!
  • Jännitekuopat kuriin, tässä asiassa voisimme ottaa oppia Ruotsista.
  • Verkkoyhtiöillä vastuu toimitettavan sähkön kustannuksista, varmuudesta ja laadusta sekä kestävyydestä (verkkoyhtiöt mahdollistavat puhtaan tuotannon liittämisen ja siirtämisen). Näillä luodaan investointiedellytyksiä Suomeen!


Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj: Valot päällä valtakunnassa tänään ja huomenna

Tilaisuuden isäntänä toimi toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj. Ruusunen listasi päivän puheenaiheista kolme keskeistä teemaa:

1) Suomi toimii sähköllä ja sähköistäminen jatkuu
2) Tulevaisuutta leimaa epävarmuus ja monitahoisuus
3) Toimimme yhä enemmän ihmiseltä ihmiselle liiketoiminnassa.

Seuraava Fingrid Current -päivä järjestetään Helsingissä 5.11.2019.

 

Lisätietoja: Fingrid viestintä, yhteystiedot