;
30.4.2018 09.39
Ajankohtaista, Datahub

Fingrid Datahub Oy:n vuoden 2017 tilinpäätös on julkaistu

Fingrid Datahub Oy:n tilinpäätös on valmistunut ja julkaistu. Vuodelta 2017 yhtiön tulos oli 2,3 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiöllä ei ollut tuloja ja sen kulut koostuivat datahub-projektiin liittyvistä kuluista.

Fingrid Datahub Oy on Fingrid Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö, joka on perustettu 16.2.2016 hoitamaan vähittäismarkkinoiden keskitettyyn tiedonvaihtojärjestelmään, datahubiin, liittyvää operatiivista toimintaa. Tällä hetkellä yhtiön toiminta keskittyy datahubin tietojärjestelmän rakentamiseen yhteistyössä toimialan kanssa.

Vuoden 2017 keskeisiä tehtäviä on ollut varsinaisen datahub-tietojärjestelmän hankintaprosessin vieminen suunnitellusti eteenpäin sekä valmistautuminen tietokonversioon. Fingrid Datahub Oy on jatkanut viime vuonna laajaa yhteistyötä toimialan yritysten kanssa mm. erilaisten yhteistyöryhmien kanssa sekä järjestämällä webinaareja datahubin vaatimista muutoksista toimialan yrityksissä.

Linkki Datahubin tilinpäätökseen 2017 ja muihin taloudellisiin tietoihin voi tutustua täällä.  

Lisätietoja:
Fingrid Datahub Oy
toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka, puh. 050 573 9053
johtaja Pasi Aho, puh. 0400 778 417