;
9.10.2017 10.15
Sähkömarkkinat, Sähköjärjestelmä

TEM:n älyverkkotyöryhmä ehdottaa muutoksia sähkömarkkinoille asiakkaiden osallistumisen helpottamiseksi

Työ- ja elinkeinoministeriön älyverkkotyöryhmä haluaa parantaa asiakkaan valinnanmahdollisuuksia sähkömarkkinoilla ja ylläpitää toimitusvarmuutta kustannustehokkaasti älykkään sähköjärjestelmän avulla. Työryhmä on julkaissut tänään 9.10. väliraportin, jossa on esitetty linjauksia tavoitteiden saavuttamiseksi. Energiamurros kasvattaa asiakkaiden roolia sähkömarkkinoilla

Ilmastonmuutoksen torjunnan seurauksena tapahtuva energiamurros muuttaa sähköjärjestelmää  ennennäkemättömällä tavalla. Puhtaassa sähköjärjestelmässä suuri osa sähköntuotannosta hajautuu ja muuttuu sääriippuvaiseksi. Muutoksella on vaikutuksia koko yhteiskuntaan. TEM on koonnut laaja-alaisen työryhmän luomaan näkemystä tulevaisuuden älykkäästä sähköjärjestelmästä, joka vastaa tulevaisuuden muuttuneisiin tarpeisiin kustannustehokkaasti.

Älyverkkotyöryhmän väliraportissa esitetään toimenpiteitä asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi ja markkinaehtoisen kysyntäjouston edistämiseksi. Tunnistettuja kehityskohteita ovat muun muassa siirtyminen jakeluverkkoyhtiöiden jäykästä aikaohjauksesta kohti dynaamisempaa markkinatoimijoiden toteuttamaa kysyntäjoustoa, aggregaattoreiden eli uusien joustopalveluntarjoajien toimintamallien selkeyttäminen, erilaisten energiayhteisöjen mahdollistaminen ja jakeluverkkopalvelun hinnoittelun kehittäminen. Myös sähkön hinnasta riippuva sähkövero on nostettu keskusteluun. Energiamurroksen aiheuttamien merkittävien muutosten myötä alan toimijoiden asiakasviestinnän merkitys korostuu.
Fingrid pitää tärkeänä, että kuluttajat pääsevät osallistumaan aiempaa aktiivisemmin ja laajemmassa mittakaavassa sähkömarkkinoille ja sähköjärjestelmän tehotasapainon ylläpitoon. Raportin linjaukset ovat hyvä askel kohti joustavampia sähkömarkkinoita.

- On hienoa, että ministeriö on kutsunut laajasti sidosryhmiä yhteen pohtimaan ratkaisuja kaikkia koskettaviin haasteisiin. Työryhmässä on ollut hyvä tuloksiin johtava ilmapiiri, mikä luo ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää sähkömarkkinoita yhä asiakaskeskeisemmiksi ja päivittää rakenteita vastaamaan tulevaisuuden tarpeita, sanoo Fingridin sähkömarkkinajohtaja Asta Sihvonen-Punkka.

Suunta on oikea mutta matka on vielä pitkä

Kaksivuotinen työryhmä jatkaa työtään muun muassa älykkään sähköjärjestelmän tiedonvaihtoon sekä sähkön vähittäismarkkinamalliin liittyen. Älyverkkotyöryhmän on määrä julkaista loppuraporttinsa syksyllä 2018.

Älykkään sähköjärjestelmän kehittymiseksi Fingrid pitää tärkeänä, että sähkömarkkinauudistuksia vietäisiin mahdollisimman nopeasti käytäntöön. Väliraportissa esitettyjen muutosten lisäksi erityisesti sähkömarkkinoilta tulevien hintasignaalien vahvistaminen ja siirtyminen 15 minuutin markkinajaksoihin kannustaisivat kysyntäjouston osallistumista sähkömarkkinoille ja edistäisivät sähköjärjestelmän markkinaehtoista tasapainottamista. Vähittäismarkkinamalli tulisi ottaa keskusteluun mahdollisimman pian asiakkaan parhaan hyödyn ja palveluiden vaivattomuuden takaamiseksi.

Väliraportti ja lisätietoa löytyy työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.

Lisätiedot:
Risto Lindroos, johtava asiantuntija, puh. 030 395 5139
Heidi Uimonen, sähkömarkkina-asiantuntija, puh. 030 395 4143