;
11.4.2017 12.55
Ajankohtaista, Kansainväliset uutiset

Julkinen kuuleminen siirtokapasiteetin hinnoittelusta päivän sisäisillä markkinoilla

Siirtokapasiteetin jakamisen ja siirtojen hallinnan suuntaviivan mukainen kuukauden kestävä julkinen kuuleminen siirtokapasiteetin hinnoittelusta päivän sisäisillä markkinoilla alkoi 11.04.2017. Siirtokapasiteetin jakamisen ja siirtojen hallinnan suuntaviivan (CACM GL) mukaan eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden pitää laatia ehdotus siirtokapasiteetin hinnoittelusta päivän sisäisillä markkinoilla. Ehdotus siirtokapasiteetin hinnoittelusta on tehtävä viimeistään elokuun 2017 alkupuolella.
 
Kansalliset sääntelyviranomaiset hyväksyvät siirtokapasiteetin hinnoittelun ennen sen käyttöönottoa. Kantaverkkoyhtiöiden on järjestettävä julkinen kuuleminen laaditusta ehdotuksesta ennen sen toimittamista sääntelyviranomaisille. 
 
Kantaverkkoyhtiöiden valmistelema ehdotus sekä lisätietoa julkisesta kuulemisesta ja siihen osallistumisesta löytyy ENTSO-E:n sivuilta. Ehdotus perustuu jatkuvan kaupan ja huutokauppojen yhdistelmään, jossa päivän sisäisten huutokauppojen määrää on mahdollista lisätä tarpeen mukaan. 
 
ENTSO-E järjestää kuultavana olevista menetelmistä työpajan 19.4.2017. Lisätietoa tästä löytyy myös yllä olevan linkin kautta.
 
Lisätiedot:
suunnittelupäällikkö Ritva Hirvonen, puh. 030 395 4182