;
28.6.2016 11.05
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Sähkön hinta korkealla vuodenaikaan nähden

Fingridiin on tullut viime päivinä lukuisia kyselyitä sähkön ajoittain korkeista hinnoista vuodenaikaan nähden. Esimerkiksi tänään tiistaina 28.6. Suomen aluehinta on yli 100 euroa usean tunnin aikana. Sähkön tuntikohtainen hinta muodostuu tarjonnan ja kysynnän perusteella, korkea hinta kertoo niukkuudesta. Tällä hetkellä hintataso on sama Suomessa, Ruotsissa, Itä-Tanskassa ja Baltian maissa, eli lähes koko Itämeren markkina-alueella.
Hinnanmuodostukseen vaikuttavat tällä hetkellä muun muassa Norjan ja Ruotsin välisen siirtoyhteyden vaurioituminen, jonka korjaamisen arvioidaan kestävän useamman kuukauden ajan. Suomen ja Ruotsin ydinvoimalaitoksilla on vuosihuoltoja, pohjoismaista ydinvoimaa on tällä hetkellä käytössä alle puolet täydestä kapasiteetista. Niin ikään hintaa nostavasti vaikuttaa matalahko tuulivoimatuotanto Pohjoismaissa.
 
Lisätietoja:
Asta Sihvonen-Punkka, johtaja - sähkömarkkinat, puh. 030 395 5235
Mikko Heikkilä, erikoisasiantuntija, puh. 030 395 5113