30.10.2015 09.30
Ajankohtaista

Hankintapäätös taajuusohjatusta käyttö- ja häiriöreservistä vuodelle 2016

Fingrid on tehnyt hankintapäätöksen kotimaisten reservinhaltijoiden osallistumisesta sähköjärjestelmän taajuusohjattujen reservien ylläpitoon vuosimarkkinoilla vuodeksi 2016.Ylläpitoon osallistuvat reservinhaltijat valittiin tarjouskilpailun perusteella. Fingrid saa näillä sopimuksilla käyttöönsä enimmillään 89 MW taajuusohjattua käyttöreserviä ja 367 MW taajuusohjattua häiriöreserviä. Taajuusohjatun häiriöreservin vuosihankintaan osallistuu myös kulutusta. Kulloinkin Fingridin käytössä oleva reservin määrä riippuu sen hetkisestä reserviä ylläpitävien yksiköiden tuotanto- ja kulutustilanteesta. Reservinhaltijat vahvistavat päivittäin seuraavana päivänä ylläpitämänsä reservin määrän.
 
Reservinhaltijoille ylläpidosta maksettava korvaus määräytyi tarjouskilpailun mukaan ja on taajuusohjatulle käyttöreserville 17,42 €/MW,h ja taajuusohjatulle häiriöreserville 4,50 €/MW,h. Kapasiteettikorvauksen lisäksi taajuusohjatun käyttöreservin aktivoitumisen aiheuttama säätöenergia kompensoidaan säätösähkön hinnalla. Sopimusten kokonaisarvo on noin 20 miljoonaa euroa.
 
Nyt tehtyjen sopimusten lisäksi Fingrid hankkii reserviä sopimuksilla Venäjän- ja Viron tasasähköyhteyksiltä sekä päivittäisellä hankinnalla tuntimarkkinoilta kotimaasta ja muista Pohjoismaista siten, että kokonaishankinta kattaa Fingridille asetetut reservivelvoitteet.
 
Pohjoismaiden kantaverkkoyhtiöt ovat keskenään sopineet kunkin yhtiön ylläpitämän reservien määrän. Fingridin osuus pohjoismaisesta taajuusohjatusta käyttöreservistä on noin 140 MW ja taajuusohjatusta häiriöreservistä noin 260 MW.
 
 
Lisätietoja:
Anders Lundberg, puh. 030 395 4171
Laura Ihamäki, puh. 030 395 5166