;
31.3.2011 00.00
Lehdistötiedotteet

Fingrid valmistelee Keski-Suomesta Oulujoelle suuntautuvan voimajohtohankkeen YVA-menettelyä

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee Keski-Suomen ja Oulujoen välille nykyistä korkeamman jännitetason voimajohtoa. Tarkasteltavat voimajohtoreitit ulottuvat useille paikkakunnille Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) valmistelu käynnistyy luontoselvityksillä kevään aikana. ​
Fingridillä on sähkömarkkinalakiin perustuvat velvoitteet järjestelmävastuusta ja verkon kehittämisestä. Kantaverkon kehittämisessä otetaan huomioon Suomen ilmasto- ja energiastrategia, eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehitys- ja asiakastarpeet sekä verkon ikääntyminen.
 
Osana kantaverkon pitkän aikavälin kehittämissuunnitelmaa on kantaverkon pohjois-eteläsuuntaista siirtokapasiteettia tarpeen vahvistaa uudella 400 kilovoltin voimajohtoyhteydellä Keski-Suomesta Oulujoelle. Tulevaisuudessa sähkönsiirtoa ei voida hoitaa nykyisellä kantaverkolla ilman haitallisia siirtokapasiteettirajoituksia tai vaarantamatta käyttövarmuutta.
 
 
Uuden 400 kilovoltin voimajohdon päätepiste on alustavien suunnitelmien mukaan etelässä Petäjävedellä tai Laukaassa ja pohjoisessa Oulujokivarressa Muhoksella. Tarkasteltavasta johtoreitistä riippuen voimajohdon pituudeksi tulee noin 300 - 340 kilometriä. Johtoreitit sijoittuvat seuraavien kuntien alueelle: Petäjävesi, Uurainen, Multia, Saarijärvi, Karstula, Kivijärvi, Kinnula, Reisjärvi, Pihtipudas, Haapajärvi, Kärsämäki, Nivala, Haapavesi, Siikalatva, Vaala, Liminka, Tyrnävä, Muhos, Utajärvi, Jyväskylä, Laukaa ja Äänekoski.
 
Lähtökohtana on maankäyttö- ja rakennuslain valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti ensisijaisesti hyödyntää olemassa olevia johtokäytäviä. Suunniteltu voimajohto sijoittuu pääosin nykyisten 220 tai 400 kilovoltin jännitteisten voimajohtojen paikalle tai rinnalle. Uuteen maastokäytävään sijoittuvia johtoreittejä selvitetään lyhyillä osuuksilla, joiden pituus on yhteensä alle 30 kilometriä.
 
Hankkeeseen sovellettava YVA-menettely on lakisääteinen prosessi, joka tuottaa tietoa ympäristövaikutuksista päätöksenteon pohjaksi. Kevään ja kesän aikana olemassa olevia lähtötietoja täydennetään maastossa tehtävillä luontoselvityksillä. Varsinaisen ympäristövaikutusten arvioimisen työohjelman eli arviointiohjelman arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä.
 
Hankkeelle perustetaan tiedottamista ja osallistumista varten verkkosivustot palveluun www.fingrid.fi (ympäristö>YVA-menettelyt). Voimajohdon rakentaminen ajoittunee vuosille 2017 - 2020 riippuen kantaverkon siirtotarpeiden kehittymisestä.
 
Lisätietoja:  
 
Fingrid Oyj, projektipäällikkö, YVA-yhteyshenkilö Satu Vuorikoski,
puh. 030 395 5195
Fingrid Oyj, johtoreittiasiantuntija Pasi Saari, puh. 030 395 5178