;
5.12.2007 00.00
Lehdistötiedotteet

Ulvila-Tammisto voimajohdon kulmapylväiden vaihtotyöt käynnistyneet

Sähkön siirron kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj vaihtaa 1990-luvun puolivälissä rakennetun 400 kilovoltin Ulvila - Tammisto voimajohdon kulmapylväitä. Vaihtotyö tehdään tämän talven aikana kolmen asemavälin jaksoissa.

Voimajohto jakaantuu asemaväleihin Ulvila-Huittinen, Huittinen - Forssa ja Forssa - Tammisto. Huittinen - Forssa välillä perustustyöt alkoivat marraskuun 2007 alussa ja pylväät on vaihdettu tammikuun 2008 lopussa.

Ulvila - Huittinen ja Forssa - Tammisto välillä perustustyöt alkavat tammikuun 2008 alussa ja pylväät on vaihdettu huhtikuun puolivälissä. Vaihdettavat pylväät jakautuvat koko johdon pituudelle. Kunkin vaihdettavan pylvään alueelle on maanomistajille hankkeesta kerrottu kirjeitse.

Pylväät vaihdetaan vastaamaan nykyisin voimassa olevia johdon suunnan mukaisia varmuusvaatimuksia, ns. "johdinpoikki" -kuormitusvaatimuksia. Uusi pylväs pystytetään vanhan pylvään viereen 4-5 metrin etäisyydelle siitä siten, että uudet perustukset voidaan tehdä vanhan pylvään ollessa vielä pystyssä. Kooltaan ja ulkonäöltään uusi pylväs on lähes samanlainen kuin nykyinen, myös voimajohdon tarvitsema maa-alue pysyy ennallaan.

 Voimajohdon 733 pylväästä vaihdetaan kaikkiaan 37 kulmapylvästä. Näistä neljä on rakenteilla olevan uuden Ulvila - Kangasala 400 kV johdon rinnalla ja osittain osana sitä. Kokonaiskustannuksiltaan noin 2,8 miljoonaa euroa maksavan vaihtotyön urakoi Empower Oy.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Eero Honkavaara, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5110.