;
8.11.2007 00.00
Lehdistötiedotteet

Fenno-Skan 2 merikaapelihanke lykkääntyy vuodella

Fenno-Skan 2 merikaapelihanke lykkääntyy vuodella. Suomen ja Ruotsin välisen uuden tasasähkösiirtoyhteyden laajennuksen (Fenno-Skan 2) aikataulu on muuttunut. Yhteys saadaan arviolta kaupalliseen käyttöön marraskuun 30. päivä vuonna 2011. Hanke siirtyy vuodella pääasiassa merikaapelivalmistajien toimitusaikataulujen vuoksi.

Maailmalla on tällä hetkellä kova kysyntä merikaapeliyhteyksistä eikä yksikään kaapelin valmistaja pysty toimittamaan kaapelia vaaditussa alkuperäisessä aikataulussa. Koko valmistuskapasiteetti on käytössä jo valmisteilla olevissa merikaapeliprojekteissa. 

Uusien hankkeiden tuotanto voidaan aloittaa vuoden 2009 lopulla. Valmistajien kanssa käytävät neuvottelut jatkuvat ja Fenno-Skanin hankintasopimus saataneen valmiiksi ensi vuoden alussa.

Fenno-Skan 2 on valmistuessaan 800 megawatin ja 500 kilovoltin sähkön siirtoyhteys Suomen ja Ruotsin välillä. Yhteys toteutetaan tasasähköyhteytenä. Sen kokonaispituus on noin 270 kilometriä, mistä varsinaisen merikaapelin osuus on noin 200 kilometriä. Laajennus toteutetaan Fingrid Oyj:n ja Svenska Kraftnätin yhteistyönä.

Lisätietoja:
Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, p. 030 395 5129 tai
Timo Kiiveri, projektipäällikkö, p. 030 395 5121