26.10.2006 00.00
Lehdistötiedotteet

Fingrid alentaa edelleen kantaverkkosiirron hintatasoa

Fingridin positiivinen kustannuskehitys on mahdollistanut sen, että osa tuloksesta on voitu siirtää parantamaan yhtiön tasetta. Fingridin omavaraisuusaste on yhtiön kymmenvuotisen historian aikana noussut kymmenestä prosentista noin 25 prosenttiin, mitä yhtiö pitää tavoiteltavana tasona nykyisessä toimintaympäristössään.

Samalla kun omavaraisuus on kasvanut, kantaverkkosiirron hintakehitys on ollut aleneva. Viimeksi yhtiö laski siirron hintatasoa kuluvan vuoden alussa keskimäärin 5 prosenttia.

Yhtiön talouden edelleen positiivisten kehitysnäkymien perusteella Fingrid on päättänyt alentaa kantaverkkosiirron hintatasoa 2,5 prosentilla ensi vuoden alusta.

Kymmenvuotisen toimintansa aikana yhtiö on alentanut siirtohintaa yhteensä yli viidenneksellä.
Lisätietoja:  
Toimitusjohtaja Timo Toivonen, 030 395 5250 tai 040 560 5250
Myyntijohtaja Pertti Kuronen, 030 395 5127 tai 0400 462 614