Sähkön arvioidaan riittävän talvella, jos kotimainen sähköntuotanto ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti
Sähkön riittävyys Suomessa näyttää tulevana talvena vakaalta, mikäli merkittäviltä sähkön tuotantolaitosten vikaantumisilta vältytään ja siirtoyhteydet Ruotsista ja Virosta toimivat normaalisti. Fingridin arvion mukaan sähköä on riittävästi tarjolla myös tuulettomina ja kylminä talvipäivinä. Näissä haastavimmissa tilanteissa sähkön hinnan odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä turvaa sähkön riittävyyttä.
Fingrid arvioi sähkönkulutuksen nousevan erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä noin 15 200 megawattiin. Tällaisena pakkaspäivänä kulutuksesta voidaan arvion mukaan kattaa kotimaisella tuotannolla enimmillään 12 000 megawattia. Loput 3 200 megawattia voidaan tuoda Ruotsista ja Virosta siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti. Mikäli sähköä on hyvin tarjolla, kylmällä pakkasjaksolla sähkön kulutus voi nousta tätä suuremmaksi esimerkiksi lisääntyneen sähkökattiloiden käytön myötä. Joustamattoman sähkön kulutuksen arvioidaan kasvavan noin 200 megawatilla viime talveen nähden.

Arvio sähkön tuotantokapasiteetin jakautumisesta tuotantomuodoittain

Kotimaisten tuotantolaitosten ja siirtoyhteyksien käytettävyys tärkeää
Sähkön riittävyydelle on olennaista, että kotimainen sähkön tuotantokapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti. Fingridin analyysin mukaan sähköjärjestelmä kestää yksittäisen merkittävän vian suuressa tuotantolaitoksessa tai rajasiirtoyhteydessä ilman sähkön riittävyyden vaarantumista.
Tulevan talven arvioidaan olevan sähkön riittävyyden näkökulmasta viime vuoden kaltainen. Tuuli- ja aurinkovoiman tuotantokapasiteetti on kasvanut 800 megawatin verran. Lisäksi Fortum on ilmoittanut Meri-Porin hiilivoimalaitoksen palaavan markkinoiden käyttöön väliaikaisesti alkuvuodeksi 2027, mikä lisää säästä riippumatonta tuotantokapasiteettia.
”Viime talven poikkeuksellisen kylmällä ja tyynellä pakkasjaksolla sähköä riitti voimalaitosten ja siirtoyhteyksien luotettavan toiminnan sekä sähkön kulutusjoustojen ansiosta. Tulevana talvena sähkön riittävyyden tilanteen ei arvioida muuttuvan olennaisesti, mutta 2020-luvun lopulla sähkötehon riittävyys uhkaa heiketä merkittävästi sähkön kulutuksen kasvaessa. Suomessa tuleekin kiireellisesti edistää investointeja uuteen joustavaan sähköntuotantokapasiteettiin”, Fingridin sähköjärjestelmäreservit-yksikön päällikkö Mikko Kuivaniemi toteaa.
Fingrid mallintaa sähkön riittävyyttä eri skenaarioissa
Fingridin arvio sähkön riittävyydestä perustuu yksityiskohtaiseen Euroopan laajuiseen koko talven tuntitason mallinnukseen sähköjärjestelmän tehotaseesta eli tuotannon ja kulutuksen tasapainosta eri säätilanteissa sekä erilaisten vikaantumisten sattuessa. Esimerkiksi sään osalta huomioidaan noin kerran kymmenessä vuodessa tapahtuva erittäin kylmä ja tyyni pakkasjakso.
Lisätietoja
Mikko Kuivaniemi, yksikön päällikkö, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5188
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi