Kantaverkon siirtovarmuus erinomainen vuonna 2025
Fingridin hallinnoiman sähkönsiirron kantaverkon siirtovarmuus saavutti erinomaisen tason vuonna 2025. Häiriökeskeytysten aiheuttama taloudellinen haitta oli mittaushistorian pienin ja siirtovarmuusprosentti korkein. Pohjoismaisen synkronialueen taajuuden laatu oli erinomaisella tasolla ja parani merkittävästi.
Kantaverkon tunnuslukuja vuodelta 2025. Viiden edeltävän vuoden keskiarvot ovat suluissa.
- Häiriökeskeytysten aiheuttama laskennallinen kansantaloudellinen haitta (KAH) kulutusasiakkaille oli 1,4 miljoonaa (2,6 miljoonaa) euroa. KAH lasketaan Energiaviraston valvontamenetelmän mukaisesti.
- Kantaverkon siirtovarmuus oli 99,99995 % (99,99985 %). Kantaverkon siirtovarmuus kuvaa kantaverkossa kulutukseen siirrettyä energiaa suhteessa siirrettävissä olevaan energiaan.
- Fingridin verkon häiriöiden vuoksi kulutukseen siirtämättä jäänyt sähköenergia oli 35 MWh (111 MWh).
- Häiriöistä aiheutuneiden sähköntoimituskeskeytysten (≥ 30 s) lukumäärä liittymispistettä kohti oli 0,10 kpl (0,11 kpl). Häiriöistä aiheutui keskimäärin 2,2 minuutin (2,8 minuutin) sähkötön aika liittymispisteisiin.
- Voimalaitoksilta kantaverkkoon vastaanottamatta jääneen sähköenergian määrä oli 77 MWh (286 MWh).
Pohjoismaisen synkronialueen taajuuden laatu oli erinomaisella tasolla ja parani merkittävästi viime vuonna. Taajuus oli vuonna 2025 normaalin alueen (49,9–50,1 Hz) ulkopuolella noin 5 100 minuuttia. Eurooppalaisen verkkosäännön asettama yläraja on 15 000 minuuttia ja pohjoismainen tavoite 10 000 minuuttia.
Useita sähkömarkkinoiden kehityshankkeita otettiin käyttöön, kuten 15 minuutin vuorokausi- ja päivän sisäiset markkinat sekä 15 minuutin mFRR energiamarkkinat. Toteutettujen markkinamuutosten arvioidaan vaikuttaneen myönteisesti taajuuden laadun viimeaikaiseen kehitykseen. Uusien reserviteknologioiden, kuten sähkövarastojen yleistymisen, arvioidaan myös vaikuttaneen taajuuden laatuun positiivisesti.
Lisätietoa löydät verkkosivuiltamme osiosta Sähkön siirtovarmuus. Sivulta löytyvät myös vuosittaiset Pohjoismaiden ja Baltian vaihtosähköverkon vikatilastot ja rajayhteyslinkkien vika- ja käytettävyystiedot.
Lisätiedot:
Markku Piironen, asiantuntija, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4172
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi