;
17.4.2023 12.13
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat, Kuulemiset ja konsultaatiot

Flow based -kapasiteetinlaskentamenetelmän arviointijakson julkinen kuuleminen alkaa

Uuden pohjoismaisen siirtoperusteisen (flow based) kapasiteetinlaskentamenetelmän toimivuutta arvioidaan perustuen kolmen kuukauden arviointijaksoon. Arviointijakso käynnistyi joulukuussa ja päättyi maaliskuussa. Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat tehneet arviointijaksosta raportin, jonka perusteella pohjoismaiset energiaviranomaiset arvioivat uutta menetelmää. Raportin julkinen kuuleminen on käynnistynyt ja jatkuu 17.5.2023 saakka.

Eurooppalaisen lainsäädännön mukaisesti Pohjoismaissa siirrytään siirtoihin perustuvaan, eli flow based -kapasiteetinlaskentamenetelmään. Flow based -menetelmä perustuu Pohjoismaiden yhteiseen verkkomalliin ja siirtokapasiteettia jaettaessa tapahtuvaan optimointiin, jossa kansantaloudellinen hyöty maksimoidaan siirtoverkon tekniset rajoitteet huomioiden. Uusi menetelmä otetaan käyttöön aikaisintaan vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla.

Ennen käyttöönottoa siirtoperusteista kapasiteetinlaskentamenetelmää testataan nykyisen menetelmän rinnalla vähintään vuoden ajan. Yksi osa rinnakkaisajoja on kolmen kuukauden tarkastelujakso, jonka ajalta kirjoitetaan raportti. Raportissa arvioidaan menetelmän toimivuutta ja markkinavaikutuksia perustuen kolmen kuukauden rinnakkaisajoihin aikaväliltä 12.12.2022 – 12.3.2023. Raportista järjestetään julkinen kuuleminen sidosryhmille, jonka jälkeen se toimitetaan pohjoismaisille sääntelyviranomaisille arvioitavaksi. Raportin ja saadun sidosryhmäpalautteen perusteella sääntelyviranomaiset antavat näkemyksensä uuden menetelmän käyttöönotosta.

Julkinen kuuleminen järjestetään: 17.4.2023 – 17.5.2023
Linkki konsultaatioon osallistumiseen
: Nordic Capacity Calculation Methodology External Parallel Run Evaluation Report - European Network of Transmission System Operators for Electricity - Citizen Space (entsoe.eu)

Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt järjestävät konsultaation aikana 3.5.2023 sidosryhmätilaisuuden, jossa käsitellään arviointiraporttia. Osallistuminen tilaisuuteen on mahdollista joko paikan päällä Oslossa tai Teamsin kautta etänä. Ilmoittauduthan ennakkoon viimeistään 27.4.2023, mikäli haluat osallistua tilaisuuteen paikan päällä. Ilmoittautumisohjeet ja tilaisuuden Teams-linkki löytyvät Nordic RCC: n sivuilta.

Fingrid järjestää seuraavan flow based -menetelmän keskustelutilaisuuden 12.5.2023 klo 13.00-14.00. Tilaisuudessa tarkastellaan markkinasimulaatioiden tuloksia erityisesti Suomen näkökulmasta. Webinaarin Teams-linkki löytyy Fingridin Tapahtumat-sivulta.

Lisätietoja:
Meri Viikari, Fingrid Oyj, puh. +358 30 395 4458
flowbased@fingrid.fi

Lisätietoja siirtoperusteisen kapasiteetinlaskennan pohjoismaisesta projektista ja rinnakkaisajoista löytyy Nordic RCC:n sivuilta, josta löytyy myös rekisteröitymislinkki projektin postituslistalle. Nordic RCC:n sivuilla julkaistaan viikoittain ulkoisten rinnakkaisajojen simulointitulokset. Linkki: https://nordic-rcc.net/flow-based/

Linkki aiempaan tiedotteeseen:

https://www.fingrid.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2023/siirtoperusteisen-kapasiteetin-laskentamenetelman-arviointijakso-kaynnistyy/