Fingrid peruskorjaa kaksi Lapin sähkönsaannin kannalta merkittävää sähköasemaa
Fingrid on tehnyt investointipäätökset Sodankylässä sijaitsevan Vajukosken sähköaseman ja Utsjoen sähköaseman uusimisista. Investointien ansiosta sähkön käyttövarmuus Lapissa pysyy korkealla tasolla myös tulevaisuudessa.
Vajukosken sähköasema otettiin käyttöön vuonna 1979 ja se toimii keskeisenä Lapin kantaverkon solmupisteenä, josta syötetään sähköä Sodankylään ja Kittilään. Se palvelee myös Kitisen vesivoimalaitoksia sekä Suurkuusikon ja Kevitsan kaivoksia. Utsjoen sähköasema on kantaverkon pohjoisin sähköasema, josta syötetään sähköä Utsjoen alueelle.
"Rakentamisen lisäksi myös verkon huolellinen kunnossapito on tärkeää. Viiden miljardin euron omaisuusmassan hoito edellyttää korvausinvestointeja, jotka ovat noin 20 prosenttia koko investointisalkusta. Korjauksien avulla ylläpidämme sähköjärjestelmän korkeaa käyttövarmuutta”, kertoo Timo Kiiveri, Fingridin omaisuuden hallinnan johtaja.
Vajukosken sähköaseman käytön jatkaminen edellyttää laajaa saneerausta. Sähköasemalla tehtävässä perusparannushankkeessa uusitaan muun muassa ikääntyneet sähköasemalaitteet ja -järjestelmät sekä osa sähköaseman rakenteista. Utsjoen sähköasema otettiin käyttöön vuonna 1991 ja sähköaseman ensimmäiseen perusparannukseen kuuluu ikääntyneiden sähköasemalaitteiden ja -järjestelmien uusiminen sekä muuntajan huoltaminen.
Investoinnit mahdollistavat sähköasemien käytön jatkamisen ja käyttövarman sähkön syötön Lappiin myös tulevaisuudessa. Hankkeet valmistuvat vuoden 2024 lopussa.
Lisätietoja:
Timo Kiiveri, Johtaja, Fingrid Oyj, puh. 040 543 3039