;
23.9.2021 14.05
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet, Sähkömarkkinat

Pasi Aho Fingrid Datahub Oy:n toimitusjohtajaksi

Fingrid Datahub Oy:n hallitus on nimittänyt Fingrid Datahub Oy:n toimitusjohtajaksi Pasi Ahon 1.2.2022 alkaen.

Pasi Aho on toiminut Fingrid-konsernin palveluksessa yhtiön alusta lähtien eli vuodesta 1997 ensin tasepalvelupäällikkönä, ja vuodesta 2015 lähtien hän on johtanut sähkön vähittäismarkkinoiden kannalta merkittävää datahub-hanketta.

- Datahubin toiminta on siirtymässä kehitysprojektista operatiiviseen toimintaan, ja on luonnollista, että Pasi Aho ottaa vastuulleen Fingridin tytäryhtiön toiminnan johtamisen. Hän on osoittanut vaativassa projektissa määrätietoisuutta ja asiakaslähtöisyyttä, kommentoi päätöstä hallituksen puheenjohtaja Jukka Ruusunen.

Fingrid Datahub Oy on Fingrid Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö, joka on perustettu hoitamaan datahubiin liittyvää operatiivista toimintaa. Tytäryhtiön keskeisinä tehtävinä on tarjota ja kehittää sähkömarkkinoiden keskitettyä tiedonvaihtopalvelua ja siihen liittyviä muita palveluja sähkömarkkinaosapuolille sekä hallinnoida sähkömarkkinoiden tarvitsemaa rekisteröityä tietoa.

Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, johon tallennetaan tietoja Suomen 3,8 miljoonasta sähkönkäyttöpaikasta. Datahubin tietoja käyttävät noin 80 sähkön myyjää ja noin 80 jakeluverkkoyhtiötä palvellessaan sähkön käyttäjiä.

Lisätietoja:
Fingrid Datahub Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Fingrid Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, puh. 030 395 5140.