;
2.9.2021 13.07
Ajankohtaista

Fingrid-lehti 2/2021 ilmestynyt

Fingridin asiakaslehti on ilmestynyt. Pääteemana tässä numerossa on kantaverkko, puhtaan sähköjärjestelmän alusta. Lehti ilmestyy painettuna suomeksi ja englanniksi, ja lehden artikkelit julkaistaan vaiheittain myös verkkolehdessä.

Fingrid-lehden 2/2021 pääkirjoituksessa Fingridin markkinakehityspäällikkö Juha Hiekkala ottaa puheeksi viime maaliskuussa sattuneen tilanteen, jossa Ruotsin kantaverkkoyhtiö oli alkanut yllättäen rajoittaa sähkönsiirtoa Suomeen. Mihin oli kadonnut kantaverkkoyhtiöiden läpinäkyvyys ja ennakoitavuus?

Toinen vahvasti kantaaottava artikkeli on Fortumin Simon-Erik Olluksen haastattelu pohjoismaisten sähkömarkkinoiden yhteistyöstä. Hänen mukaansa pohjoismaisen sähköleirin toimijat vetävät nyt eri suuntiin jo siitä syystä, että esimerkiksi maiden hiilineutraaliustavoitteet ovat erilaiset. "Kantaverkkoyhtiön pitää varmistaa toimintavarmuus kaikissa tilanteissa katsomalla riittävän pitkälle tulevaisuuteen", hän sanoo. Olluksen mukaan Fingrid onkin toiminut juuri näin, hyvässä etunojassa. 

Pääjutussa esitellään, miten kantaverkkokeskuksen päivä käytännössä etenee. Kantaverkkokeskus valvoo tauotta joka päivä 24/7, jotta sähköä on riittävästi valtakunnan joka kolkassa. 

Lehden muita artikkeleita muiden muassa: 

  • Kysyntäjousto tarjoaa hyötyjä tulevaisuuden hiilineutraalille energiajärjestelmälle
  • Energiaviraston Antti Paanasen kolumni sähköverkkoyhtiön yritysvastuusta
  • Liityntävalmiuksien kehittämisprojekti esittelyssä
  • Sähkövarastot tukevat energiamurrosta
  • Teollisen muotoilun valiot - Fingridin maisemapylväät esittelyssä


Fingrid-lehden artikkelit julkaistaan vaiheittain myös verkkolehdessämme www.fingridlehti.fi.   

Fingrid-lehden 2/2021 pdf-versio on luettavissa verkkosivuillamme >

Fingrid-lehden liitteenä julkaistaan tuttuun tapaan Fingridin työturvallisuuden julkaisu Turvallisilla linjoilla.
Lehdessä muistutetaan kuluvan vuoden työturvallisuusteemasta, joka on: Mieti ennen kuin toimit.
Työn suunnittelun ja ennakoinnin tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, etenkin kun työtunnit lisääntyvät entisestään investointihankkeiden määrän kasvaessa. Lehdessä on myös mielenkiintoinen artikkeli voimajohtotyömaalla viime vuoden lopulla sattuneesta tapaturmasta, josta urakoitsija tunnisti kehitystarpeen ja kehitti turvaoloja, jotta vastaavat onnettomuudet voidaan välttää jatkossa. 

Turvallisten linjojen pdf-versio on luettavissa verkkosivuillamme >

Fingrid-lehden artikkelit julkaistaan vaiheittain myös verkkolehdessä www.fingridlehti.fi.   

​​​​​​​Lisätiedot: 

Marjut Määttänen, viestintä, Fingrid Oyj, marjut.maattanen[at]fingrid.fi