Metsälinjan urakka jatkuu
Etelä-Suomen lämpövoimalaitosten sähköntuotanto on koko ajan vähenemässä, ja se korvautuu pohjoisen edullisella ja hiilineutraalilla energiantuotannolla. Sähkön kysynnän kasvaessa eteläisessä Suomessa Metsälinjaksi nimetty voimajohto edesauttaa Suomen pysymistä yhtenä sähkön hinta-alueena.
Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa tuotettua sähköä siirretään eteläiseen Suomeen tulevaisuudessa entistä tehokkaammin Metsälinjan 400 kV -voimajohdon avulla. Voimajohdon rakentamisurakan yhteensä kuudesta osuudesta on nyt allekirjoitettu neljä.
Metsälinjan kokonaispituus on noin 305 kilometriä ja hanke on jaettu rakentamisosuuksiin A-F. Perjantaina 20.9. allekirjoitettiin rakentamissopimus osuudesta D ja tiistaina 24. päivä osuudesta A. Osuuksien yhteenlaskettu arvo on noin 22 miljoonaa euroa. Osuuden D urakoitsijana toimii Eltel Networks Oy ja osuuden A espanjalainen Elecnor S.A.
B ja C -osuuksien rakentamisen urakoitsijana toimii Destia Oy. Tämän yhteensä 134 kilometrin mittaisen voimajohtourakan sopimus allekirjoitettiin elokuussa 2019.
Metsälinjan voimajohtotyöt käynnistyvät syksyllä 2019 ja kokonaisuudessaan voimajohto on valmis syksyllä 2022.
Lisätiedot:
Hannu Kuikka, projektipäällikkö
puh. 030 395 5216