;
24.11.2021 12.07
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

ENTSO-E:n selvitys kertoo sähkön riittävyyden olevan hyvällä tasolla Suomessa 2020-luvulla

Eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestön ENTSO-E:n 23. marraskuuta julkaisema selvitys tarkastelee sähkötehon riittävyyttä Euroopassa vuosina 2025 ja 2030.

Selvitys, eurooppalainen resurssien riittävyysarviointi (ERAA), pyrkii todennäköisyyspohjaisesti mallintamaan ja analysoimaan mahdolliset tapahtumat, jotka vaikuttavat sähkötehon riittävyyteen. Selvityksellä on tärkeä osa kansallisessa tehoreservien tarpeen määrittämisessä.

Selvityksen mukaan tehovajeen odotusarvo Suomessa jää vuonna 2025 alle kahteen tuntiin vuodessa ja vuonna 2030 alle tuntiin vuodessa. Tehovajetilanteessa kotimainen sähköntuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan sähkönkulutusta. Tämä ei vielä välttämättä tarkoita sähkökatkoja kuluttajille, sillä Fingrid voi tarpeen tullen käyttää tehovajetilanteessa tuotannon ja kulutuksen tasapainottamiseksi mm. varavoimalaitoksia.

Tehonriittävyyttä Suomessa heikentää lämpövoimakapasiteetin väheneminen. Vastaavasti tehonriittävyyttä parantavat etenkin Olkiluoto 3 -ydinvoimalan käyttöönotto 2020-luvun alkupuolella sekä Suomen ja Ruotsin välisen Aurora Line -rajasiirtoyhteyden käyttöönotto 2020-luvun puolivälissä. Tehonriittävyyttä parantavat myös tuulivoiman voimakas kasvu yhdistettynä kulutusjouston määrän lisääntyminen. Etenkin 2020-luvun loppupuolella kulutusjoustolla on merkittävä vaikutus tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa.

Vuodelle 2025 selvityksen tulokset näyttävät Euroopan tasolla, että lämpövoimakapasiteetin kannattavuus laskee, koska erityisesti tuuli- ja aurinkovoimakapasiteetin sekä päästöoikeuden hinnan oletetaan kasvavan voimakkaasti. Tämä asettaa paineita lämpövoimakapasiteetin alasajoon, mikä heikentäisi tehonriittävyyttä. ENTSO-E:n mukaan tehonriittävyyden varmistaminen vaatii lisää säätökykyistä sähköntuotantokapasiteettia ja sähkönkulutuksen joustoa.

Todennäköisyyslaskentaa tehonriittävyystarkastelussa

Eurooppalainen resurssien riittävyysarviointi (ERAA) perustuu todennäköisyyspohjaiseen analyysiin, joka huomioi sekä kysyntään ja tuotantoon vaikuttavat sääolosuhteet että odottamattomat keskeytykset tuotannossa sekä siirtoyhteyksissä. Sääolosuhteet huomioidaan historiallisten vuosien mukaan, joihin yhdistetään satunnaistetut keskeytykset tuotannossa ja siirtoyhteyksissä.

Keskeisinä tuloksina analyysista saadaan tehonriittävyyden tunnusluvuiksi tehovajeen sekä energiavajeen odotusarvot. Odotusarvot lasketaan keskiarvona erilaisten säävuosien ja keskeytysten yhdistelmästä ja antavat siten luotettavan kuvan odotetusta tilanteesta. Yksittäisinä vuosina tehonriittävyys vaihtelee merkittävästi riippuen sääolosuhteista ja odottamattomista keskeytyksistä.

ERAA-selvityksessä käytettyä menetelmää tullaan uuden lainsäädännön mukaan käyttämään jatkossa myös tehoreservien tarpeen määrittelemisessä. Tehoreservijärjestelmän tarkoituksena on sähkön toimitusvarmuuden turvaaminen tilanteissa, joissa sähkön markkinaehtoinen tarjonta ei riitä kattamaan sähkönkulutusta. Suomi on asettanut sähkön toimitusvarmuuden tavoitetason (luotettavuusstandardin), jonka mukaan tehovajeen odotusarvo saa olla korkeimmillaan kolme tuntia vuodessa ja vastaavasti energiavajeen odotusarvo korkeimmillaan 1 800 MWh vuodessa.

Lisätiedot:

Jussi Närhi, asiantuntija, Fingrid Oyj, puh. 040 846 8948
ERAA 2021 -selvitys ENTSO-E:n sivuilla: https://www.entsoe.eu/outlooks/eraa/eraa-downloads/

Sanaselityksiä:

ENTSO-E (European Network of Transmission System Operators for Electricity) on vuonna 2009 toimintansa aloittanut eurooppalainen kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on EU:n sähkömarkkinoiden kehittäminen ja kantaverkkoyhtiöiden yhteistyön parantaminen. Euroopan unionin puhtaan energian pakettiin sisältyvän sähköasetuksen mukaisesti ENTSO-E on velvollinen kehittämään menetelmän sähkön riittävyyden arviointiin.

ERAA (European Resource Adequacy Assessment) on eri maiden kantaverkkoyhtiöiden antamiin tietoihin perustuva, ENTSO-E:n kokoama raportti, jonka tehonriittävyystarkastelut yltävät kymmenen vuoden päähän. ERAA perustuu todennäköisyyksiin pohjautuvaan arviointimenetelmään, joka huomioi lähtötietojen epävarmuudet, kuten siirtojohtojen ja voimalaitosten käytettävyyden, kysynnän vaihtelun sekä uusiutuvan energian tuotannon. ERAA korvaa ENTSO-E:n aikaisemmin tuottaman keskipitkän aikavälin tehonriittävyystarkastelun, MAF:n (Mid-term Adequacy Forecast). Uuden lainsäädännön mukaan ERAA-selvityksen menetelmää tullaan jatkossa käyttämään tehoreservien tarpeen määrittelemisessä.

Lisätietoja ERAA:sta ja siinä käytetystä menetelmästä on saatavilla seuraavista lähteistä:

ENTSO-E resurssien riittävyysarviointi: https://www.entsoe.eu/outlooks/eraa/

Fingrid-lehden artikkeli menetelmästä: https://www.fingridlehti.fi/todennakoisyyslaskentaa-tehonriittavyystarkasteluun/

Tehovajeen odotusarvo (eng. LOLE, Loss of Load Expectation) kertoo kuinka monta tuntia vuodessa sähkön markkinaehtoinen tarjonta ei riitä vastaamaan kulutukseen. Energiavajeen odotusarvo (eng. EENS, Expected Energy Not Served) kertoo kuinka paljon sähköenergiaa jää keskimäärin toimittamatta näiden tuntien aikana.

Fingrid pystyy vastaamaan hetkelliseen tehovajeeseen käyttämällä mm. varavoimalaitoksia tuotannon ja kulutuksen tasapainottamiseksi, jolloin hetkellinen tehovaje ei välttämättä johda kuluttajien sähkönkäytön rajoittamiseen eli varsinaiseen sähköpulaan. Sähköpula on hallittavissa oleva tilanne, jossa sähkönkulutusta joudutaan todennäköisesti rajoittamaan vain hetkellisesti pieneltä osalta sähkönkäyttäjistä kerrallaan. Yhteiskunnallisesti tärkeiden toimintojen sähkönsaanti pystytään turvaamaan myös sähköpulatilanteessa.

Lisätietoa Fingridin toiminnasta sähköpulassa on saatavilla: https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/toiminta-tehopulassa/