;
26.4.2019 11.54
Ajankohtaista, Kansainväliset uutiset, Sähkömarkkinat

Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt vahvistavat: varttitaseelle tarvitaan uusi aikataulu

”Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt suosittavat viidentoista minuutin taseselvitysjakson käyttöönoton siirtämistä runsaalla vuodella”, sanoo pohjoismaisen tasehallintahankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Niclas Damsgaard.

Tieto julkaistiin tänään 26. huhtikuuta pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden Solutions-seminaarin yhteydessä Kööpenhaminassa. Aiemmin asiasta on kerrottu 14. maaliskuuta julkaistussa kantaverkkoyhtiöiden tiedotteessa, jossa mahdollisesta myöhästymisestä ilmoitettiin ensi kerran.

Nykyinen tavoiteaikataulu varttitaseen käyttöönotolle on joulukuu 2020. Asiaa koskeva eurooppalainen lainsäädäntö, tasehallinnan suuntaviivat, mahdollistaa käyttöönoton siirtämisen tarvittaessa.

Viidentoista minuutin taseselvitysjakson eli varttitaseen käyttöönotto tarkoittaa merkittäviä muutoksia kantaverkkoyhtiöiden järjestelmiin ja siirtoyhtiöitä koskevaan sääntelyyn. Varttitaseen käyttöönotolla on merkittävä vaikutus yhteispohjoismaiseen tasehallintaan. Tasehallinta tulee suurelta osin automatisoida varttitaseen käyttöönoton yhteydessä.   

”Turvallisen ja varman siirtymisen varmistamiseksi näemme tarpeen varttitaseen käyttöönoton viivästyttämiselle”, Damsgaard sanoo.

Siirtyminen tarkempaan aikaresoluutioon merkitsee myös merkittäviä muutoksia markkinatoimijoille, jakeluverkonhaltijoille ja muille sidosryhmille. Onnistunut täytäntöönpano edellyttää kaikkien osapuolien perusteellista valmistelua sekä eri tahojen yhteistyötä.

"Sidosryhmäyhteistyötä kehittääksemme hankkeelle on perustettu yhteispohjoismainen referenssiryhmä. Järjestämme webinaareja ja seminaareja kaikille sidosryhmille", Damsgaard sanoo.

Yksityiskohtaisempi etenemissuunnitelma pohjoismaiselle tasehallintahankkeelle ja varttitaseelle julkaistaan tasehallintahankkeen sidosryhmäwebinaarissa 29. toukokuuta. Päivitetty etenemissuunnitelma julkaistaan ​​NBM:n verkkosivuilla (NBM = Nordic Balancing Model, pohjoismainen tasehallinta) webinaarin yhteydessä, ja siitä järjestetään julkinen kuuleminen, jossa sidosryhmät voivat antaa lausuntonsa asiasta.

Fingridissä lisätietoja antavat:

Varttitaseen projektipäällikkö Maria Joki-Pesola, puh. 030 395 5237

Pohjoismaisen tasehallintahankkeen projektipäällikkö Mikko Heikkilä, puh. 030 395 5113

Sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi(at)fingrid.fi