;
2.11.2018 09.50
Ajankohtaista

Pohjoismaisilla kantaverkkoyhtiöillä ja alan viranomaisilla yhteinen häiriönhallintaharjoitus - ylikansallisten viestintäkäytäntöjen sopiminen tärkeää

Pohjoismaat toimivat yhteispohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Tällöin on varauduttava myös siihen, että ala kohtaa erilaisia uhkia ja häiriönaiheuttajia, jotka voivat vaikuttaa laajalti muihinkin Pohjoismaihin. EU:n sähkösektorin varautumisasetus tulee jatkossa edellyttämään alueellista harjoittelua, joten Pohjoismaat ovat tässä asiassa jo edelläkävijöitä. Marraskuisessa Black Screen II –harjoituksessa kohdattiin kyberuhkia ja harjoiteltiin yhteistä viestintää. Harjoitus on jatkumo Oslossa Norjassa syksyllä 2017 järjestetylle Black Screen I –harjoitukselle. 

Harjoituksen keskeisenä tavoitteena oli löytää varsinaisten vianselvitysten lisäksi ylikansallisia viestintämalleja ja –tapoja. Kunkin maan kantaverkkoyhtiöt ja viranomaiset Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Islannista harjoittelivat omista työpisteistään - kuten oikeassakin tilanteessa meneteltäisiin.

Black Screen II:ssa korostui riippuvuus sähkönjakelusta Pohjoismaiden välillä. Harjoitukseen kyberuhkan ympärille luotu skenaario oli erittäin haastava, mutta realistinen. Kuvitteellisen tapahtuman seurauksena kunkin maan sähkönjakeluun syntyi sähkönjakelun häiriöitä ja maiden välinen viestintä katkesi tai vaikeutui merkittävästi. Harjoittelijoiden tavoitteena oli löytää ratkaisu varsinaiseen vikatilanteeseen, mutta harjoitella ennen kaikkea yhteistä viestintää organisaatioiden ja median kanssa. Harjoituksesta saatiin paljon arvokasta kokemusta.

Säännöllinen harjoittelu tärkeää

”Tämän kertainen harjoitus osoitti, että olemme onnistuneet parantamaan kykyämme toimia yhteispohjoismaisessa häiriötilanteessa. Edeltävien harjoitusten seurauksena olemme oppineet tuntemaan toisemme ja kunkin maan tavat toimia. Toimintatapojen yhteensovittaminen näkyy varsin sujuvana yhteistoimintana ja koordinointina maiden välillä”, toteaa harjoituksen käytännön järjestelyistä vastannut yritysturvallisuuspäällikkö Vesa Syrjälä Fingridiltä.

”Harjoituksessa tunnistettiin useita kehityskohteita, ja saatujen havaintojen perusteella tullaan toimintaa edelleen parantamaan. Energia-alan toiminta on vahvasti ylikansallista toimintaa, jossa myös viranomaisten on syytä jatkossakin pitää yhteyttä. Viestintä nousi tässäkin yhteydessä merkittävään rooliin. Tarkoituksenmukaiset viestit on tärkeä välittää, mutta samalla turhaa viestiliikennettä on vältettävä. Tähän tarvitaan yhdenmukaiset toimintatavat”, kertoo viestintäpäällikkö Marjaana Kivioja Fingrid Oyj:stä.

Black Screen II -harjoituksen pääjärjestäjävastuussa ovat olleet suomalaiset toimijat: Fingrid, Viestintävirasto ja Huoltovarmuuskeskus. Harjoitukseen osallistuivat pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ja alan viranomaisia Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Islannista.

Lisätiedot:

Vesa Syrjälä , yritysturvallisuuspäällikkö Fingrid Oyj puh. 030 395 4236
Marjaana Kivioja, viestintäpäällikkö Fingrid Oyj puh. 030 395 5267