;
4.12.2018 08.45
Lehdistötiedotteet, Projektit ja hankkeet

Fingrid nosti Forssan varavoimalaitoksen tehoa

Forssan varavoimalaitokselle tehdyillä muutoksilla saadaan laitoksesta irti entistä suurempi hyöty. Fingridin omistamat varavoimalaitokset turvaavat Suomen sähköjärjestelmän käyttövarmuutta yllättävissä häiriötilanteissa. Yhtiön omistamien 10 varavoimalaitoksen teho vastaa yhden ydinvoimalaitoksen tehoa, ja varavoimalaitokset saadaan täydelle teholle alle 15 minuutissa.

Fingrid on tehnyt kuluvan vuoden aikana Forssan varavoimalaitokselle tehonkorotuksen ja lisännyt laitokselle varadieselit. Muutokset tehtiin siten, että käytön vuosikustannukset pysyvät tehon lisäyksestä huolimatta lähes entisellään.

Reservitehon lisäys pienen voimalaitoksen verran

Forssan varavoimalaitos on valmistunut 2012 ja se on Fingridin varavoimalaitoksista uusin ja suurin. Forssan laitoksessa on kaksi Ansaldo Energian toimittamaa kaasuturbiinia, ja laitoksen nimellisteho ennen muutoksia oli 318 MW. Kuluvan vuoden aikana Fingrid hankki laitokselle kaksi dieselgeneraattoria sekä teki kaasuturbiineille säätömuutoksen, jolla kaasuturbiinin tehoa saatiin nostettua. Reservitehoa saatiin lisää 20 MW, joka vastaa yhden pienehkön voimalaitoksen tehoa. Lisäksi uusien dieseleiden ansiosta varavoimalaitos kykenee itsenäiseen käynnistykseen ulkoisen sähkösyötön katkettua.

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö, joka vastaa siitä, että sähköt pysyvät päällä valtakunnassa. Tärkeä osa Fingridin toimintaa on huolehtia, että sähköä tuotetaan joka hetki sama määrä kuin sitä kulutetaan.

Lisätiedot:
Voimalaitospäällikkö Sampsa Holmberg
puh. 040 709 5711, etunimi.sukunimi (at) fingrid.fi