Selvitys sähkön riittävyydestä Euroopassa keskipitkällä aikavälillä julkaistu
Euroopan kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestön ENTSO-E:n selvityksessä tarkastellaan sähkön riittävyyttä Euroopassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vuosittain julkaistavan selvityksen mukaan etenkin Keski-Euroopassa sähkön riittävyydessä on tulevina vuosina haasteita. Suomessa sähkön riittävyys on kohtuullisella tasolla lähivuosina, mutta heikkenee 2030-luvulla ja siten puoltaa tarvetta sähkön riittävyyttä tukeville toimille.
ERAA (European Resource Adequacy Assessment) on ENTSO-E:n vuosittain laatima, EU-sääntelyyn perustuva arvio sähkön riittävyydestä. Se on todennäköisyyspohjainen analyysi, jonka tarkoituksena on tunnistaa sähkön riittävyyteen liittyviä riskejä ajoissa. Selvitys toimii taustatietona kansallisille ja eurooppalaisille päätöksille, joilla varmistetaan sähkön toimitusvarmuus energiajärjestelmän murroksessa.
Sähkönkulutuksen kasvu ja tuotantorakenteen muutos vaikuttavat riittävyyteen
ERAA 2025 -selvityksessä sähkönkulutuksen ennustetaan kasvavan merkittävästi 2030-luvulle mentäessä yhteiskunnan sähköistymisen myötä. Samalla sähkön tuotantorakenne muuttuu entistä sääriippuvaisemmaksi tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvaessa ja lämpövoiman vähentyessä, erityisesti fossiilisen tuotantokapasiteetin poistuessa markkinoilta kannattamattomana.
Selvityksen mukaan nämä muutokset heikentävät sähkön riittävyyttä, erityisesti tilanteissa, joissa kulutus on suurta ja uusiutuvan tuotannon saatavuus heikkoa. Erityisesti Suomessa kylmät talvet haastavat sähkön riittävyyttä. Selvitys tunnistaa markkinapotentiaalia kulutusjoustolle, energiavarastoille ja joustavalle tuotannolle, mutta ilman investointeja tukevia mekanismeja sähkön riittävyys voi jäädä jäsenvaltioiden asettamista tavoitetasoista useissa maissa.
Suomen sähkön riittävyys säilyy kohtuullisella tasolla lähivuosina nojautuen monipuoliseen kotimaiseen tuotantokapasiteettiin, kulutusjoustoon sekä useisiin siirtoyhteyksiin naapurimaihin. Sähkön riittävyyttä heikentää kuitenkin yhteistuotantokapasiteetin poistuminen, jos samalla ei saada riittävästi uusia investointeja joustavaan kapasiteettiin.
Tehokkailla ja toimivilla sähkömarkkinoilla varmistetaan sähkön riittävyyttä myös tulevaisuudessa. Fingrid näkee kuitenkin tärkeänä, että sähkön riittävyyttä ja toimitusvarmuutta edistetään Suomessa oikein ajoitetuilla ja mitoitetuilla toimilla joustavan kapasiteetin saatavuuden parantamiseksi.
Lisätietoja:
ENTSO-E:n ERAA-selvitys: Jussi Närhi, erikoisasiantuntija, strateginen verkkosuunnittelu, Fingrid Oyj
Sähkön riittävyys Suomessa: Mikko Kuivaniemi, yksikön päällikkö, sähköjärjestelmäreservit, Fingrid Oyj
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Lisätietoa selvityksestä: ENTSO-E: European Resource Adequacy Assessment 2025