Uuden 15 minuutin mFRR-energiamarkkinan käyttöönottojakso on päättynyt
Uuden 15 minuutin mFRR-energiamarkkinan käyttöönottojakso on päättynyt. Tuntitarjousten toimittamista mFRR-energiamarkkinalle ei tarvitse enää jatkaa.
Reservitoimittajat ovat suunnitelman mukaisesti lähettäneet sekä tunnin että 15 minuutin tarjouksia mFRR-energiamarkkinalle käyttöönoton jälkeen. Sähköjärjestelmän tasapainotus ja reservimarkkinat ovat toimineet viime päivinä odotetusti, ja tämän vuoksi tuntitarjousten lähettämistä ei tarvitse enää jatkaa. Mahdollisuus Pohjoismaissa palata takaisin mFRR-energian tuntimarkkinalle on päättynyt.
mFRR- energiamarkkinan hintojen julkaisussa on kuitenkin vielä hetkellisiä viivästyksiä, jotka tullaan korjaamaan lähiaikoina.
Uuteen tasehallintamalliin siirtyminen on tuonut odotettuja muutoksia pohjoismaisen sähköjärjestelmän tasapainotukseen. Säätömäärät Suomessa ovat kasvaneet huomattavasti ja tarjousten likviditeetti on pysynyt hyvänä. Reservimarkkinan toimijoita ja tasevastaavia kannustetaan jatkossa aktiivisuuteen, jotta tarjonnan niukkuustilanteiden määrä pysyy mahdollisimman vähäisenä.
Tulevat 15 minuutin markkinamuutokset
Kaupankäynti pohjoismaisella päivänsisäisellä tukkusähkömarkkinalla 15 minuutin tuotteilla alkaa 18.3.2025. mFRR energiamarkkinan hinnoittelu sekä tasepoikkeaman hinnat siirtyvät 15 minuuttiin 19.3.2025.
Lisätietoja:
Hankepäällikkö Karri Mäkelä, Fingrid Oyj, puh. 040 732 0860
Projektipäällikkö Marina Nordström, Fingrid Oyj, puh. 044 576 0381
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Linkki pohjoismaiseen tiedotteeseen.