Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt kiittävät vastauksista taajuuden vakautusreservien (FCR) teknisten vaatimusten palautekyselyyn
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt tekivät aiemmin tänä vuonna sidosryhmäkyselyn taajuuden vakautusreservien (FCR) uusista teknisistä vaatimuksista, jotka otettiin käyttöön vuonna 2023. Kantaverkkoyhtiöt kiittävät kaikkia vastaajia arvokkaasta palautteesta.
Kyselyn vastaukset edustavat monenlaisia reservimarkkinatoimijoita ja teknologioita. Vastaajissa on mukana sekä pieniä että suuria ja sekä uusia että pitkään mukana olleita markkinatoimijoita.
Eniten palautetta annettiin seuraavista aiheista:
- IT-työkalu nähdään oleellisena vaatimusten tehokkaaseen arviointiin sekä toimijoille itselleen että kantaverkkoyhtiöille. Palautteessa tuotiin esille useita kehityskohteita, mm. tiedostomuotojen yhteensopivuus, virheilmoitusten ymmärrettävyys ja kaikkien vaatimusten sisällyttäminen työkaluun. Joitakin parannuksia on jo tehty työkalun versiossa 0.3, joka julkaistiin elokuussa.
- Ehdotettiin erilaisia pieniä muutoksia vaatimuksiin. Ehdotetuilla muutoksilla tavoitellaan säätökokeiden keston lyhentämistä tai kevennyksiä yksittäisiin vaatimuksiin, joiden täyttäminen on havaittu haastavaksi.
Kantaverkkoyhtiöt tunnistivat myös seuraavat kehityskohteet:
- Auditointiprosessin harmonisointi kantaverkkoyhtiöiden välillä. Auditoinnilla tarkoitetaan säädön satunnaista todentamista käytön aikana kerättävästä mittausdatasta, kun reservikohde osallistuu reservin ylläpitoon (hyväksytyn säätökoeprosessin jälkeen).
- Referenssiteholle (engl. baseline) ja ennusteille (mm. tuotantoennusteiden käyttö markkinoille tarjottavan reservikapasiteetin laskennassa) olisi hyvä olla yhteiset, yleiset ja todennettavissa olevat vaatimukset kaikissa reservituotteissa.
Kantaverkkoyhtiöt jatkavat työtä näiden aiheiden parissa. Uusi versio teknisistä vaatimuksista julkaistaan arviolta vuonna 2026 sen jälkeen, kun kyselyssä ehdotetut vaatimusmuutokset on tarkasteltu ja mahdollisista muutoksista on päätetty.
Lisätiedot:
Elisa Alanen, etunimi.sukunimi@fingrid.fi, puh. +358 30 395 4369