Vuoden 2024 työturvallisuuskampanja aktivoi ennakoivaan turvallisuustyöhön
Fingridin vuoden 2024 palvelutoimittajille suunnattu ”Kolmiloikka kohti nollaa” -työturvallisuuskampanja päättyi marraskuussa. Kampanjan aikana tehtiin ennätysmäärä turvavartteja, työn riskien arviointeja ja turvallisuushavaintoja.
Syyskuussa alkaneen Kolmiloikka kohti nollaa -työturvallisuuskampanjan tavoitteena oli vahvistaa Fingridin työmailla työskentelevien tietoisuutta työturvallisuudesta, jotta saavuttaisimme tavoitteemme nollasta tapaturmasta.
Kampanjassa keskityimme kolmeen kolmiloikan periaatteita tukevaan teemaan:
- Syyskuu: Suunnittele, arvioi ja mieti ennen kuin toimit
- Lokakuu: Vaaratekijöiden tunnistaminen ja riskien hallinta
- Marraskuu: Sähköturvallisuus
Kampanjan aikana oli käynnissä kilpailu, jossa kolme työtunteihin suhteutettuna eniten työn riskinarviointeja, turvavartteja ja turvallisuushavaintoja Quentic-raportointijärjestelmään tehnyttä työmaata voitti kymmenen ravintolalahjakorttia. Lisäksi kaikkien kuukausitehtäviin osallistuneiden kesken arvottiin joka kuukausi kolme ajoneuvokameraa. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.
Osallistuminen kilpailuun oli aktiivista. Lomakkeiden määrä kampanjan aikana kasvoi hurjasti viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tänä vuonna niitä on tehty kokonaisuudessaankin ennätyksellisen paljon.
Vaikka emme tänä vuonna vielä valitettavasti pääse tavoitteeseemme nollasta tapaturmasta, indikoi ennakoivien mittarien määrä sitä, että olemme kuitenkin menossa oikeaan suuntaan. Työturvallisuustyö on pitkäjänteistä tekemistä, jossa tulokset tulevat useasti vasta ajan kanssa.
Yhdessä teemme työstämme turvallisempaa!
Lisätietoja:
Markku Pöysti, erikoisasiantuntija, työturvallisuus, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5109
Karri Koskinen, erikoisasiantuntija, turvallisuus, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5205
Artikkeli kampanjasta: https://www.fingridlehti.fi/kolmiloikka-kohti-nollaa-kampanja-kutsuu-tyomaat-turvallisuuskisaan/
Kampanjasivu: www.fingrid.fi/tyoturvallisuuskampanja2024