21.9.2022 15.16
Ajankohtaista

Fingrid-lehti 2/2022 ilmestynyt

Vuoden toinen Fingrid-lehti on ilmestynyt. Tämän numeron teemana on ”päästötöntä sähköä omavaraisesti”.

Lehden pääkirjoituksessa Fingridin käytön uusi johtaja Tuomas Rauhala kertaa vauhdikasta alkuvuotta ja sähkön riittävyyden lähikuukausien haastetta.  

Teemajutussa käydään läpi Suomen sähköjärjestelmän tuotantopalettia ja kotimaisen kapasiteetin lähiaikojen muutoksia. ”Sähkön tuotantoon tarvitaan vielä kapasiteettia, jolla saadaan varmuus tuotannon määrästä myös silloin, kun ei tuule”, toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo haastattelussa.

Lehdessä myös muiden muassa: 

  • Poikkileikkauksissa seurataan sähkön siirtoa.
  • Vety mullistaa energia-alan. P2X Solutionsin Herkko Plitin haastattelu.
  • Baltia Manner-Euroopan taajuusalueeseen
  • Avoimesti hiljaa. Tietoturva-asiantuntija Jari Seppälän kolumni tiedon avoimuuden ja tiedon luottamuksellisuuden arvioinnista.  

Fingrid-lehden liitteenä on Turvallisilla linjoilla -julkaisu, jonka aiheina tällä kertaa on muiden muassa työn riskien arviointi sekä keskusteleva työturvallisuuskulttuuri.  

Fingrid-lehti ilmestyy painettuna suomeksi ja englanniksi. Lehden ja liitteen artikkelit julkaistaan vaiheittain myös verkkolehdessä www.fingridlehti.fi.   

Fingrid-lehti 2/2022 myös pdf-versiona >

Turvallisilla linjoilla 2/2022 myös pdf-versiona >

Lisätiedot:

Marjut Määttänen, viestintä, sähköpostioasoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fii

 

  Fingrid-lehti 2/2022

Kannessa Tuomas Saarenpää, Hämeen Metsätyö