;
14.2.2020 09.41
Ajankohtaista

Fingrid on yksi Suomen parhaista työpaikoista!

Suomen parhaat työpaikat 2020 julkistettiin 14.2.2020. Fingrid sijoittui keskisuurten yritysten sarjassa seitsemänneksi. Fingridistä hyvän työpaikan tekevät työn merkityksellisyys ja ylpeys omasta työstä, välittävä ja kannustava työilmapiiri sekä työpaikan hyvä johtamistapa. 

Great Place to Work Finland on jälleen julkistanut Suomen 50 parasta työpaikkaa -listauksen. Suomen parhaat työpaikat -tunnustus myönnetään vuosittain organisaatiolle, joka on hyvä työpaikka sekä työntekijöiden että henkilöstöjohtamisesta tehdyn arvion perusteella. Fingrid osallistui tutkimukseen jo viidennen kerran, edellinen sijoitus vuonna 2018 oli kymmenes.

- Kiitos Suomen parhaat työpaikat tunnustuksesta kuuluu koko henkilöstölle. Me kaikki yhdessä luomme hyvän työpaikan, jossa kehitetään toimintaa ja tehdään töitä yhdessä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi, toteaa Fingridin henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen.

GPTW-henkilöstökyselyn mukaan fingridiläiset ovat ylpeitä tekemästään työstä ja kokevat työnsä merkitykselliseksi. Fingridin visioon ja perustehtävään on helppo sitoutua: fingridiläiset tekevät omalta osaltaan töitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi mahdollistamalla alustan puhtaalle sähköjärjestelmälle.Jokainen on omalta osaltaan turvaamassa suomalaisten sähkönsaantia. Työn merkityksellisyyden ja selkeän vision lisäksi tutkimuksen tuloksissa nousivat esiin hyvä johtamistapa, osaavat ja hyvät työkaverit, ystävällinen ja kannustava työilmapiiri sekä luottamus. Vastaajien mielestä Fingrid koetaan kokonaisuudessaan hyvänä työpaikkana. Fingridissä jokainen on oman työnsä toimitusjohtaja, jotka yhdessä muodostavat toistensa työtä tukevan, vahvan ja yhtenäisen joukkueen.


Suomen parhaat työpaikat –lista löytyy kokonaisuudessaan Great Place to Work Finlandin www-sivuilta.