;
16.2.2018 09.15
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet

Fingrid on yksi Suomen parhaista työpaikoista!

Suomen parhaat työpaikat on jälleen julkistettu. Fingrid sijoittui keskisuurten yritysten sarjassa toistamiseen sijalle 10. Fingridistä hyvän työpaikan tekevät työn merkitys, kannustava yhteishenki ja toiminnan yhdessä kehittäminen.

Great Place to Work Finland on julkistanut Suomen parhaat työpaikat 2018 -listauksen*. Fingrid sijoittui keskisuurten yritysten sarjassa toistamiseen sijalle 10.

Suomalaisten hyvinvointi on yhä riippuvaisempaa sähköstä ja Fingridin tehtävänä on huolehtia siitä, että suomalaiset saavat sähköä, kodit lämpiävät ja työpaikoilla riittää virtaa. Tämän tärkeän perustehtävän hoitaminen on Fingridin henkilöstön mielestä yksi hyvän työpaikan tärkeimpiä ominaisuuksia. Jokaisen fingridiläisen työllä on merkitys, josta voi olla ylpeä. Muita vahvuuksia ovat työyhteisön hyvä ja luottamuksellinen yhteishenki, vaikuttamisen mahdollisuudet ja työnantajan kannustus ammatilliseen kehittymiseen.

"Henkilöstötutkimukset ovat hyvä väline jatkuvaan toiminnan kehittämiseen. Olemme yhdessä henkilöstömme kanssa tehneet tämän vuoden Great Place to Work -tutkimuksen ja muiden henkilöstötutkimusten perusteella jatkuvia parannuksia toimintaamme. Olemme jo nyt kehittäneet uudenlaisia työaikamalleja ja parantaneet töiden organisointia, ja jatkossa kehitettäviksi teemoiksi nousevat uralla eteneminen ja työntekijöiden päätöksentekoon osallistaminen sekä kiittämisen kulttuurin esille nostaminen. Kehittämisen lisäksi huippuluokan työpaikkoja yhdistää yksi perusasia ja se on avoin vuorovaikutus. Meillä henkilöstö osallistuu keskusteluun ja on aina valmis auttamaan ja tukemaan toisia", kuvailee Fingridin yhteishenkeä henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen.

Lisätietoja:
henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen, puh. 030 395 5153

*Suomen parhaat työpaikat -tunnustus myönnetään organisaatiolle, joka on hyvä työpaikka sekä työntekijöiden mielestä että henkilöstöjohtamisesta tehdyn arvioinnin perusteella. Vuoden 2018 tutkimukseen osallistui 156 organisaatiota, joista 50 parhaan sijoitus julkistettiin 15.2.2018.

GPW 2018 todistus
GPW 2018
GPW 2018 todistus
Sulje