;
26.11.2018 16.21
Ajankohtaista

Fingrid-lehdessä 3/2018 esitellään kantaverkkoyhtiötä yhteiskunnallisena vaikuttajana

Vuoden kolmas Fingrid-lehti on ilmestynyt. Teemana tässä numerossa on Fingrid yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lehti julkaistaan suomeksi ja englanniksi painettuna ja verkossa.

Lehden pääkirjoituksessa toimitusjohtaja Jukka Ruusunen kuvaa Fingridin roolia suomalaisessa yhteiskunnassa, suomalaisten kantaverkkoyhtiönä.

”Olemme hahmotelleet rooliksemme luoda alustaa puhtaalle sähköjärjestelmälle. Tähän rooliin kuuluu Suomen kantaverkosta huolehtiminen ja sen kehittäminen tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Rooliin kuuluu myös sähköjärjestelmän valvonta ja operointi joka hetki siten, että yhteiskunta voi jatkossakin luottaa varmaan sähköön”, Ruusunen kirjoittaa.

Fingrid-lehdessä lisäksi muiden muassa seuraavaa:

  • Kantaverkko kasvaa ja kehittyy: Fingridin tämän vuoden merkittävimmät voimajohtotyömaat. 
  • Verkkoinvestointien vahva jatkumo: Kantaverkon omaisuuden hallinta maailman huippuluokkaa. Varatoimitusjohtaja Kari Kuusela haastattelussa.
  • Kolumni: Aurinkosähköä jokaiseen kotiin? Kirjoittajana tietokirjailija, keksijä, energia-alan ammattilainen Janne Käpylehto.
  • Älyverkkotyöryhmä laati linjaukset energia-alan uudistumiselle.
  • Olkiluodon sähköasemapalo: Sähköpulan uhasta selvittiin säikähdyksellä.
  • Uusi verkkosivusto selvittää sähkömarkkinamurroksen sääntöjä ja muutoksia.
  • Asiakasesittelyssä Stora Enso.
  • Askel kohti digitaalista sähköasemaa.
  • EU-suuntaviivat: Matkalla kohti pohjoismaista mallia. Puhtaan energian paketti esittelyssä.  
  • Käytännön kysymys: Miksi vesivoima on hyvää reserviä?  
  • Ympäristö: Fingrid kierrättää materiaalit laadukkaasti.
  • Tekijät: Kansainvälinen sertifikaatti kasvattaa projektiosaamista.

Lisäksi lehden välissä on liite ”Hallitse kotisi sähkönkulutusta”, johon on koottu tietoa kuluttajien mahdollisuuksista osallistua sähkömarkkinoille.

Painettu Fingrid-lehti on postitettu asiakkaille ja muille sidosryhmille - tällä kertaa hieman normaalia laajemmalla jakelulla. Jos et vielä saa lehteä, tilaa se verkkosivuiltamme

Verkkolehden osoite on www.fingridlehti.fi. Uuden lehden jutut julkaistaan verkkolehdessä vaiheittain. Lehti ilmestyy myös englanniksi sekä painettuna että verkossa.

Lisätiedot ja juttuvinkit: 

Marjut Määttänen, viestintä, Fingrid Oyj, marjut.maattanen(at)fingrid.fi