;
21.10.2016 13.35
Lehdistötiedotteet, Ajankohtaista, Projektit

Voimajohto Kokkolasta Muhokseen otettiin käyttöön, Fingridin kaikkien aikojen suurin investointi valmistumassa

Kantaverkkoyhtiö Fingridin Länsi-Suomeen sijoittuva 260 miljoonan euron sähkönsiirtoyhteys Porista Ouluun on valmistumassa. Tärkeä osa tätä suurhanketta, voimajohto Kokkolasta Muhokselle, otettiin käyttöön torstaina 20.10.2016.
Länsirannikkolle on valmistumassa Fingridin kaikkien aikojen suurin investointi, Porista Ouluun kulkeva 400 kilovoltin siirtoyhteys. Vuonna 2007 aloitettu kokonaisuus pitää sisällään 380 kilometriä voimajohtoa ja yhdeksän uutta sähköasemaa.
 
Kokonaisuus sisältää 26 osahanketta, joista yksi suurimmista on torstaina 20.10.2016 käyttöönotettu 215 kilometrin pituinen voimajohto Kokkolasta Kalajoen ja Siikajoen kautta Muhokselle. Nyt valmistuneen voimajohdon rakennustyöt alkoivat vuonna 2014 ja osuuden rakentamiskustannukset olivat noin 92 miljoonaa euroa.
 
Kun viimeisetkin työt Länsi-Suomen kokonaisuudesta valmistuvat marraskuussa, uusi siirtoyhteys vahvistaa koko Suomen sähköverkkoa ja mahdollistaa Länsi-Suomen alueen tuulivoimaloiden tuottaman sähkön liittämisen kantaverkkoon.

Lisätietoa aiemmista uutisista:
Fingrid rakentaa Länsi-Suomen sähköverkkoa entistäkin varmemmaksi - vahvemmat siirtoyhteydet käyttöön Kristiinankaupungista Kokkolaan

Länsirannikolla pian Suomen modernein sähkönsiirron valtaväylä

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. 040 502 7333
rakentamispäällikkö Keijo Välimaa, puh. 030 395 5281