;
16.9.2016 09.00
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa - konsultaatio päättyi. Kiitos palautteesta!

Keväällä julkaistu Fingridin keskustelunavaus sähkömarkkinoiden haasteista ja ratkaisuista, Sähkömarkkinat korjauksen tarpeessa, sisälsi sidosryhmille suunnatun konsultaatio-osuuden. Konsultaatioaika päättyi eilen. Kiitämme saamastamme arvokkaasta palautteesta.

Tutustumme annettuun palautteeseen huolella ja huomioimme sen jatkotoimenpiteistä päätettäessä. Annettu palaute on meille tärkeää materiaalia omien kehityshankkeidemme lisäksi sekä pohjoismaisessa että eurooppalaisessa kantaverkkoyhteistyössä.


Annetun palautteen käsittelyä jatketaan yhdessä sidosryhmien kanssa muun muassa seuraavassa markkinatoimikunnan kokouksessa 4.10.2016. Markkinatoimikunta on neuvoa antava keskustelufoorumi, joka auttaa Fingridiä sähkömarkkinoiden kehittämistehtävässään. Toimikunnan kokousaineisto julkaistaan ennen kokousta Fingridin verkkosivuilla.


Annettuun palautteeseen ja sen pohjalta toteutettaviin sähkömarkkinoiden kehityshankkeisiin palataan laajemmin myöhemmin syksyllä Fingridin Sähköverkkopäivässä. Keskiviikkona 23.11. järjestettävän Sähköverkkopäivän teemana on "Kohti tulevaisuuden sähköjärjestelmää".

Lisätietoja:
Mikko Heikkilä, erikoisasiantuntija, puh. 030 395 5113
Satu Viljainen, vanhempi asiantuntija, puh. 030 395 4106