;
25.1.2016 10.30
Ajankohtaista

Fingrid tarjoaa kesätöitä mielenkiintoisten ja vastuullisten tehtävien parissa

Haku Fingridin kesätyöpaikkoihin on alkanut, palkkaamme ensi kesäksi yli 20 kesätyöntekijää, työtä on tarjolla eri alojen opiskelijoille usealla eri toimipaikalla ja yksikössä. Olemme torstaina 28.1.2016 mukana Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävillä Contact Forum -rekrytointimessuilla ja osallistumme tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid tarjoaa kesäksi 2016 yli 20 mielenkiintoista, vastuullista ja haastavaa kesätyöpaikkaa energia-alan parissa. Esittelemme Kaapelitehtaan Contact Forum -messuilla monipuolisia tehtäviä muun muassa sähkötekniikan, ympäristöalan, talouden ja rahoituksen, ICT-alan ja tiedonhallinnan opiskelijoille. Kesätyöpaikkoihin voi tutustua myös internet-sivuillamme osoitteessa fingrid.fi/rekrytointi, haku on voimassa 29.2.2016 asti.
 
Fingrid osallistuu tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan, jonka tarkoituksena on haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Vuonna 2015 kampanjaan osallistui kaikkiaan 262 työnantajaa ja Fingrid voitti suurten yritysten sarjan. Tunnustuksen tarkoituksena on nostaa esiin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kesätyötä voi kehittää ja näin innostaa myös muita työnantajia palkkaamaan nuoria kesäksi töihin. 
 
- Nuoret opiskelijat ovat yhtiölle tärkeä sidosryhmä. Haluamme, että he ovat kiinnostuneet Fingridistä työnantajana nyt opiskeluvaiheessa, ja myöhemminkin siirtyessään työelämään. Siitä syystä olemme katsoneet tärkeäksi huolehtia, että kesätyöt ja siihen liittyvät prosessit hoidetaan ammattimaisesti yhteistyössä esimiesten ja koko työyhteisön kanssa, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen kertoo.
 
Contact Forum -messut Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki) ovat avoinna torstaina 28.1.2016 kello 10 - 17, Fingridin osaston numero on B 12-13.
 
Lisätietoja:
henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen, puh. 030 395 5153
henkilöstöpäällikkö Jenni Toivonen, puh. 030 395 5193