;
5.3.2015 13.35
Ajankohtaista, Sähköjärjestelmä

Yhteenveto sähköjärjestelmän toiminnasta talven kulutushuipputilanteessa

Kuluneen talven sähkönkulutushuippu, hieman vajaa 13 500 MWh/h, saavutettiin tammikuun loppupuolella. Talvi oli keskimääräistä leudompi ja sähkönkulutushuippu jäi selvästi alhaisemmaksi kuin Suomen kaikkien aikojen suurin kulutuslukema, lähes 15 000 MWh/h.
Kulutushuipun aikana sähköä tuotiin Ruotsista lähes täydellä siirtokapasiteetilla, mutta samanaikaisesti Suomesta myös vietiin sähköä Viroon. Lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksilla sekä vesivoimalaitoksilla oli vapaata tuotantokapasiteettia kulutushuipun aikaan. Myös Venäjän suunnasta oli tuontikapasiteettia vapaana. Sähkön riittävyys Suomessa ei ollut vaarassa huippukulutustilanteissa.
 
Talvi 2014 - 2015 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven alhaisimmat lämpötilat mitattiin tammikuussa, mutta koko Suomen kattavat pakkasjaksot jäivät kestoltaan lyhyiksi. Sähkön kulutushuippu, 13 494 MWh/h, saavutettiin 22.1.2015 tunnilla 8 - 9, kun lämpötilat olivat muutaman päivän alhaiset eteläistä Suomea myöten. Suomi on kulutushuipputilanteissa riippuvainen sähkön tuonnista. Kotimainen tuotanto oli kulutushuipputunnilla 10 992 MWh/h ja tuontia oli 2 502 MWh/h. Talven tuotantohuippu, 11 164 MWh/h, saavutettiin seuraavana päivänä 23.1.2015 keskipäivällä.
 
Fingrid on julkaissut oheisen yhteenvedon, jossa on tarkasteltu kulutusta, tuotantoa ja sähköjärjestelmän toimintaa talven kulutushuippujaksolta.
 
 
Lisätietoja:
Kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo, puh. 030 395 5181
Suunnitteluinsinööri Laura Laitinen, puh. 030 395 5166