;
5.10.2015 10.35
Ajankohtaista

Women in Tech -viikko alkaa, Fingrid toivoo enemmän naisia teknisille aloille

Fingrid on mukana Teknologiateollisuuden ja yhteistyöyritysten järjestämässä Women in Tech -viikossa. Viikon taustalla on halu tuoda esiin perinteisesti miesvaltaisilla teknologia-aloilla työskenteleviä ja menestyneitä naisia. Kantaverkkoyhtiö Fingrid osallistuu viikkoon järjestämällä Verkottuvat Naiset -iltapäivän.
Women in Tech -viikkoa vietetään 5. - 9.10.2015. Viikon tavoitteena on kannustaa naisia opiskelemaan teknisiin ammatteihin, ja saada siten teknisille aloille lisää naisia. Fingridissä toivotaan teknisen koulutuksen saaneita naisia hakeutumaan energia-alalle, naisopiskelijoille 12.10. järjestettävässä Verkottuvat Naiset -iltapäivässä esitellään työ- ja uramahdollisuuksia sähköverkkoon liittyvien tehtävien parissa.
 
Fingridissä työskentelee naisia esimerkiksi voimajärjestelmään, sen käytön suunnitteluun ja kehittämiseen, verkon rakentamiseen ja hoitoon, verkkojärjestelmiin ja sähkömarkkinoihin liittyvien tehtävien parissa. Teknistä koulutusta tarvitaan myös tietoliikenne ja -järjestelmät yksiköiden tehtävissä, ja voimajärjestelmän ja verkon hallinnan työtehtävissä Fingridin kantaverkkokeskuksessa.
 
- Fingridin yli 300 innovatiivista ja energistä asiantuntijaa vaikuttavat jokaisen suomalaisen arkeen kolmen päätehtävämme avulla: siirtämällä luotettavasti sähköä, edistämällä aktiivisesti sähkömarkkinoita ja kehittämällä pitkäjänteisesti kantaverkkoa. Tarvitsemme eri alojen osaajia nyt ja tulevaisuudessa, ja toivotamme naiset tervetulleiksi energia-alalle kehittämään suomalaista yhteiskuntaa. Siksi olemme mukana Women in Tech -viikossa, kertoo Fingridin henkilöstö- ja viestintä-asioista vastaava johtaja, Tiina Miettinen.
 
Fingrid on mukana myös 28.1.2016 korkeakouluopiskelijoiden yksipäiväisessä Contact Forum -rekrytointitapahtumassa. Tapahtumassa opiskelijat saavat tietää millaisia kesätöitä sähköverkon parissa on tarjolla ensi vuonna.

Lisää aiheesta:
Enemmän naisia teknisille aloille - Fingrid-lehden artikkeli, jossa kuusi fingridiläistä naista kertoo kokemuksistaan työskentelystä energia-alalla.

Fingridin tekniset naiset -video Fingridin YouTube-kanavalla
 
Lisätietoja:
johtaja, henkilöstö ja viestintä, Tiina Miettinen, puh. 030 395 5153