;
1.7.2015 15.00
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet

Fingrid mukana Joensuun Farmari-messuilla

Sähkönsiirrosta Suomen kantaverkossa vastaava Fingrid on mukana kesän suurtapahtumassa valtakunnallisessa Farmari Maatalousnäyttelyssä 2015. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Joensuussa, järjestäjänä toimii ProAgria Pohjois-Karjala ry.
Fingrid on ollut tapahtumassa mukana jo useana vuonna. Tapahtuman tärkeimmäksi merkitykseksi on noussut mahdollisuus tavata kasvokkain maanomistajia ja käydä keskusteluja esimerkiksi voimajohtoalueiden moninaiskäytöstä ja meneillään olevista rakennushankkeista.
 
Fingridin mittavat investointihankkeet ovat painottuneet viime vuosina rajasiirtoyhteyksien parantamiseen sekä Länsi-Suomen verkon parantamiseen sekä kohta sata vuotta vanhan Rautarouvaksi kutsutun itä-länsi-suuntaisen siirtoyhteyden ajanmukaistamiseen. Kantaverkon uudisrakentaminen ja ylläpitohankkeet ovat kiinnostaneet perinteisesti erityisesti maanomistajia, mutta myös muuta messuyleisöä.
 
Näyttely jatkuu kolmen päivän ajan 2. - 4. heinäkuuta, portit ovat auki
kello 10 - 17 messujen jokaisena päivänä. Fingridin osaston löytää messualueen Areena-hallista näytteilleasettajan paikalta numero A882.
 
Lisätietoja:
Marjaana Kivioja, viestintäpäällikkö, puh. 030 395 5257