;
21.5.2007 00.00
Lehdistötiedotteet

Kylvöjen peiteharsot kiinnitettävä huolellisesti

Fingrid Oyj muistuttaa viljelijöitä kylvöjen päällä käytettävien peiteharsojen huolellisesta kiinnittämisestä. Irronneisiin, tuulen voimajohtoihin lennättämiin harsoihin ei saa missään tapauksessa koskea.

Tuulenpuuskien lennättämät harsot aiheuttavat vuodesta toiseen ongelmia, esimerkiksi käyttöhäiriöitä voimajohdoilla. Johtoihin takertuneet harsot on jätettävä ammattilaisten irroitettaviksi. Vähänkin kostunut tai likaantunut harso johtaa sähköä, joten siihen koskemisessa on sähköiskun vaara. Irroittamisen ajaksi voimajohdolta on katkaistava jännite. Jotta vaaratilanteilta voidaan välttyä, on jokaisesta johtoihin lennähtäneestä harsosta ilmoitettava välittömästi joko Fingridiin tai paikalliselle sähkönjakeluyhtiölle.

Peiteharsot pysyvät paikoillaan myös voimakkailla tuulenpuuskilla kun ne kiinnitetään riittävän suurten painojen avulla jokaisesta kulmastaan ja myös keskeltä harson peittämää alaa. Keskialueella  painoa on oltava jopa 200 kiloa.

Hyväksi ideaksi on osoittaunut käyttää painoina paikan päällä mullalla täytettyjä muovisäkkejä. Kun harsot poistetaan, muovisäkkien sisältö on helppo tyhjentää. Idean avulla vältytään raskaiden kivien tai muiden painojen kuljettamiselta. Käytön jälkeen harsot on siirrettävä pois pellolta ja varastoitava huolellisesti.

Lisätietoja:   
Ari Levula 030 395 5505 tai 0400 648 522